1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nahkiaiset

Nahkiaista tullut nihkeästi Kemijokisuulla

Myös muilla pohjoisen joilla nahkiaissaaliit ovat olleet vaatimattomia.

Kuva: Arto Veräjänkorva / Yle

Nahkiaisenpyynti on sujunut tänä syksynä nihkeästi pohjoisessa. Esimerkiksi Kemijokisuulla saalismäärä jää hiukan yli puoleen sadantuhannen yksilön ylisiirtovelvoitteesta. Myös Ii- ja Oulujoella on nahkiaista syksyllä saatu huonosti.

Nahkiaiskausi on lopuillaan. Lähes joka syksy ympyräsuisten pyyntikausi loppuu lokakuun puolivälin jälkeen.

– Ensimmäisten lumisateiden jälkeen saalista saa vain satunnaisesti. Nahkiainen jollain tavoin aistii ensilumen tulon vaikka kauempanakin pohjoisessa ja lopettaa nousun jokisuille, sanoo Keminmaan Nahkiaisenpyytäjien puheenjohtaja Jouko Rantamaula.

Rantamaulan mukaan Kemijokisuulla on ollut omat paikalliset ongelmansa. Uuden kalatien rakentaminen muutti Isohaaran alaisia virtauksia eivätkä pyytäjät ole onnistuneet selvittämään parhaita saalispaikkoja. Nahkiaisenpyytäjät ovat syksyllä selvittäneet virtauksia ja tehneet johtopäätöksiä.

– Ensi syksynä pyydykset ovat uusilla paikoilla, sanoo Rantamaula