Kansanedustaja Martti Korhonen: Ei virkamiehiä ole kymmeniätuhansia liikaa

Suomessa ei ole virkamiehiä kymmeniätuhansia liikaa, sanoo kansanedustaja Martti Korhonen. Studioväittelyyn osallistunut kansanedustaja Mirja Vehkaperä puolustaa puheenjohtaja Juha Sipilän väitteitä liian suuresta julkisesta sektorista, mutta säästäisi leikkauksilta käytännön työtä hoito- ja opetusalalla tekevät.

Kotimaa
Kansanedustajat Martti Korhonen (vas.) ja Mirja Vehkaperä (kesk.) ottivat kantaa virkamiesten määrään julkisella sektorilla.
Yle Oulun Nettistudiossa 27.10.2014 keskustelevat Mirja Vehkaperä (kesk.) ja Martti Korhonen (vas.). Teemoja ovat: 0:30" Mistä virkamiehiä voisi vähentää, 3:30" Viiden vuoden irtisanomissuoja kuntaliitosten jälkeen aiheuttaa ongelmia, 5:20" Julkisten palvelujen yksityistäminen ratkaisuvaihtoehtona, 7:55 Koululaiset viihtyvät yhä huonommin mkoulussa, 9:55" Joko leikkaukset vaikuttavat opetukseen, 11:55" Voiko kouluviihtyvyyttä parantaa uusilla kodin ja koulun yhteistyömuodoilla, 13:05" Voisiko muita aikuisia tulla kouluun auttamaan opetuksessa 14:20" Ryhmään kuuluvuudn tunne tärkeää koulussa ja työelämässä.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän väite kymmenistätuhansista ylimääräisistä virkamiehistä ei saa vastakaikua kansanedustaja Martti Korhoselta.

– Jos ei Juha Sipilää tuntisi, sanoisi, että tämä oli lähellä pölhöpopulismia. Vaalit alkavat lähestyä, ja lausunnot käyvät kuumemmiksi.

Martti Korhonen (vas.) muistuttaa, että Suomen julkisella sektorilla hallinto edustaa vain 3-4 prosenttia työntekijämäärästä.

– Ei siellä kymmeniätuhansia ole.

Mirja Vehkaperä (kesk.) säästäisi leikkauksilta kaikki käytännön hoito- ja opetustyötä tekevät. Hänen mielestäään Juha Sipilän kritiikille löytyy kuitenkin perusteita esimerkiksi Oulun suuren kuntaliitoksen perusteella.

Ongelmana viiden vuoden irtisanomissuoja

Kuntasektorilla työskenteleville on säädetty lailla viiden vuoden irtisanomissuoja kuntaliitoksen jälkeen.

– Oulussa viiden kunnan kuntaliitoksen jälkeen tehdään päällekkäistä työtä, ja kaikki ihmiset eivät ole oikeassa paikassa töissä tällä hetkellä, väittää Mirja Vehkaperä.

Juha Sipilän mukaan Suomessa julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on kasvanut jo 58 prosenttiin. Martti Korhosen mielestä kyseinen mittari on useimmille epäselvä ja se tulisi siksikin vaihtaa.

– Bruttokansantuotevertailu on heikoilla jäillä. Suomi on Pohjoismaiden häntäpäässä siinä, mitä käytämme terveydenhoitoon, sosiaaliturvaan ja sivistystoimeen. Parempi olisi vertailla näitä, Martti Korhonen muistuttaa.