1. yle.fi
  2. Uutiset

Lihan tuontikielto lisää venäläisten ruokamatkailua Suomeen

Useat pietarilaiset matkatoimistot suunnittelevat Suomen-matkoja, joissa vieraillaan tuottajien tilamyymälöissä sekä tutustutaan paikalliseen ruokakulttuuriin.

Kotimaan uutiset
Särä Lemi Lemin särä lampaanliha paisti lammas
Lampaan karitsasta valmistettua särää.Yle

– Venäläiset pitävät erityisesti suomalaisesta kalakeitosta, koska suomalainen ruoka on luonnonmukaista ja terveellistä, sanoo pietarilaisen matkatoimisto Uncle Nickin toimitusjohtaja Marina Borodina.

Toimitusjohtaja tutustui kesällä iittiläisen sikalan tilamyymälään ja aikoo aloittaa keväällä ruokamatkat Suomeen.

Ruokamatkailusta on tullut varsinkin Pietarin seudulla jo buumi, kun matkatoimistot etsivät uusia ja erikoisia kohteita. Välimeren ohella suomalainen ruokakulttuuri kiinnostaa entistä enemmän.

– Pietarissa on kaatunut isoja matkatoimistoja. Jäljelle jääneet hakevat näille paremmin toimeentuleville venäläisille uusia kohteita, sanoo kehityspäällikkö Tuula Repo ProAgria Etelä-Suomesta.

Haminasta tuliaisena sikaa – Lemiltä särää

Haminalaisessa lihapalvaamossa venäläisasiakkaiden määrä alkoi lisääntyä sen jälkeen, kun Venäjä asetti lihaperäiset tuotteet tuontikieltoon. Lihaa voi edelleen tuoda vakuumiin pakattuna omaan käyttöönsä.

– Muutamia jobbareita on käynyt kysymässä, että pystymmekö toimittamaan lihaa, jos he ottavat pari kaveria mukaansa, sanoo Takaladon Lihan ja Kalan toimitusjohtaja Mika Nopanen.

Etelä-Karjalassa Lemillä ruokamatkalla olevien venäläisasiakkaiden määrä alkoi lisääntyä keväällä.

– Touko-syyskuun aikana meillä on käynyt parikymmentä bussiryhmää, tämä on meille todella uusi juttu, sanoo toimitusjohtaja Esko Hietaranta Ravintola Säräpirtti Kippurasarvesta.

Ryhmien lisäksi matkatoimistot suunnittelevat reittejä omalla autolla liikkuville perheille. Vinkkejä matkakohteiksi etsitään erityisesti sosiaalisesta mediasta ja suomalaisyritysten venäjänkielisiltä sivuilta.

Lue seuraavaksi