Janne Metsämäki siirtyy SAK:sta Työttömyysvakuutusrahaston toimitusjohtajaksi

Metsämäki siirtyy tehtävään SAK:n edunvalvontajohtajan paikalta. Hän aloittaa uudessa työssä ensi vuoden alussa.

politiikka
Janne Metsämäki
Yle

Oikeustieteen kandidaatti Janne Metsämäki on valittu Työttömyysvakuutusrahaston toimitusjohtajaksi.

Metsämäki siirtyy tehtävään SAK:n edunvalvontajohtajan paikalta. Hän aloittaa uudessa työssä ensi vuoden alussa.

Metsämäki on Heikki Pohjan seuraaja. Pohja aloitti Työttömyysvakuutusrahaston toimitusjohtajana vuonna 2000. Hän jää eläkkeelle maaliskuussa 2015.