Turkulaismuseossa koko perheen tapahtuma: eläintentäyttö tutuksi

Turun biologisen museon pajassa esitellään muun muassa erilaisia eläintentäytössä tarvittavia työkaluja. Eläintentäyttäjän mukaan kyseessä on monille tuntematon käsityöala, johon liittyy paljon harhaluuloja.

luonto
Eläintentäyttäjä Sari Mastromarino seisoo täyttämänsä mäyrän vieressä.
Sari Mastromarino

Turun biologinen museo järjestää koko perheen tapahtumaviikonlopun, jonka aikana voi tutustua eläintentäyttöön. Järjestäjien mukaan pari vuotta sitten järjestetty vastaava tapahtuma herätti paljon kiinnostusta.

– Se on vähän tuntemattomampi käsityöala. Siihen voi liittyä väärinkäsityksiä, koska ei tiedetä, mitä kaikkea siinä tehdään ja millä tavalla, sanoo eläintentäyttäjä Sari Mastromarino.

Kouluttautunut eläintentäyttäjä on luonnontieteellisen alan konservaattori. Kiinnostuneet saavat koulutuksesta lisätietoja Turun biologisen museon eläintentäyttäjän pajassa.

Intiaanihenkistä työtä

Ennen täyttämistä eläin nyljetään ja sen nahka käsitellään ja puhdistetaan. Tämän jälkeen nahka parkitaan, jolloin se muuttuu helpommin käsiteltäväksi. Nykyään eläimen sisälle voi jo ostaa teollisia mannekiineja, mutta mikäli valmiita osia ei ole, eläintentäyttäjän pitää valmistaa oma mannekiini eläimen mittojen mukaan.

Taso on noussut siitä mulkosilmäisestä tuijottavasta eläimestä aika radikaalisti.

Sari Mastromarino, eläintentäyttäjä

– Pitää olla aika hyvä anatomiantuntemus, jos lähdetään muuttamaan asentoja ja säätämään niveliä. Silmiä on nykyään vaikka millaisia. Joka lajille saa ostettua hienoja lasisilmiä. Materiaalit ovat kehittyneet tällä alalla paljon laadukkaammiksi vuosien saatossa, Mastromarino sanoo.

Mastromarino toteaa eläintentäytön olevan tietynlaista "intiaanihommaa".

– Eihän eläimiä ammuta siksi, että ne haluttaisiin seinälle. Eläimiä tuodaan monesti, kun esimerkiksi lintu on lentänyt ikkunaan tai metsästäjät tuovat riistanhoidollisista syistä poistettuja eläimiä. Eläintentäytössä kunnioitetaan eläintä loppuun asti. Sitä arvostetaan niin paljon, että muista osista halutaan tehdä vielä lopputyö.

Täytettyjen eläinten taso on noussut

Turun biologisen museon pajassa lapset voivat muun muassa piirtää eläinhahmoja ja muovailla niitä savesta. Pajassa myös kerrotaan erilaisten laitteiden käytöstä eläintentäytössä. Esimerkiksi vanhaa pyykkilinkoa käytetään eläimen nahan kuivaamiseen.

– Tällaisia kaikkia on oikeastaan föönistä porakoneisiin, Mastromarino sanoo.

Eihän eläimiä ammuta siksi, että ne haluttaisiin seinälle.

Sari Mastromarino, eläintentäyttäjä

Mastromarinon mukaan eläintentäyttö voi tuoda luonnon lähelle, sillä monille lapsille tulee yllätyksenä, kuinka iso eläin esimerkiksi ilves oikeasti. Täytettyjä eläimiä tehdään nykyään paremmin ja huolellisemmin kuin aiemmin.

– Taso on noussut siitä mulkosilmäisestä tuijottavasta eläimestä aika radikaalisti. Tietysti kun museotkin ovat vanhoja, jotkut eläimetkin voivat olla jo todella vanhoja. Jos vain on tietoja ja taitoja, eläimestä saa tehtyä eläimen näköisen. Se on taideteos itsessään.