Tuomioja: Suomi voisi ottaa lisää Syyrian pakolaisia

Berliinissä järjestetyssä kansainvälisessä konferenssissa pohdittiin Syyrian pakolaisia vastaanottaneiden naapurimaiden auttamista.

Kotimaa
Ulkoministeri Erkki Tuomioja.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja.Yle

Yli kolme vuotta riehunut Syyrian sisällissota on saanut miljoonat ihmiset jättämään kotinsa. Berliinissä järjestetyssä kansainvälisessä konferenssissa pohdittiin, miten pakolaistulvan alle jääneitä naapurimaita pystytään auttamaan.

– Kansainvälisten avustusjärjestöjen ja pakolaiskomissaarin arvioiden mukaan tavoitteista ollaan pahasti jäljessä, sanoo Suomea kokouksessa edustanut ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Tuomiojan (sd.) mukaan Suomi on kansainvälisessä vertailussa "kunniallisesti mukana" Syyrian pakolaisten avustamisessa. Ja lisää on luvassa.

– Tarvetta pakolaisten vastaanottamiseen selvitetään myös Suomessa.

Onko siihen mahdollisuuksia?

– No kyllä siihen mahdollisuuksia on. Ainakin sisäministeriö ja ulkoministeriö ovat tästä samaa mieltä.

Suomeen saapuvat Syyrian pakolaiset lasketaan muutamissa sadoissa. Esimerkiksi naapurimaahan Ruotsiin pääsee turvaan kymmeniätuhansia sotaa pakenevia syyrialaisia.