Sari Helin: Äiti ei ole pyhä

Äitiyden pyhittäminen on karhunpalvelus naisille ja heidän perheilleen. Niin kauan kun äitiyteen suhtaudutaan lähtökohtaisena hyvyytenä, apua tarvitsevat äidit eivät sitä tarpeeksi saa, kirjoittaa Sari Helin blogissaan.

Sari Helin
Sari Helin.
Liisa Valonen

Synnytyksessä syntyy kaksi uutta ihmistä, lapsi ja äiti. Äidiksi syntyvä nainen voi olla lukenut kaikki luomusynnytysoppaat, kaikki imetysoppaat ja kaikki kasvatusoppaat, mutta sellaista opasta ei ole, joka valmistaisi naisen äitiyden mukana tulevaan tunnemyrskyyn – äitinä syntyvät myös täysin uudenlaiset ja ennen kokemattoman vahvat tunteet hyvässä ja pahassa.

Äitiys ei ole mitään onnea ja auvoa. Se on sellaista väsymystä, joka roikkuu silmillä kuin lokakuun maisema ja estää järkevän ajattelun kokonaan. Lapsi voi herättää vanhempansa joka yö pariin kertaan monen vuoden ajan niin, ettei univaurioitunut ihminen saa koskaan kunnon yöunta. Siitä huolimatta aikuinen nousee aamulla uuteen päivään, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Perhe elää elämäänsä, vaikka sen aikuiset olisivat väsymyksestä täysin loppu. Äiti hoitaa Suomessa toistaiseksi enemmän lapsia kotona kuin mies, tästä syystä väsymyspotti kolahtaa myös äitiin isää useammin.

Äitiys on odottamatonta huolta. Huoli alkaa jo siitä hetkestä kun lapsi saa rinnan ensimmäistä kertaa suuhun ja kasvaa sitä suuremmaksi, mitä suuremmaksi lapsi ehtii varttua. Lapsiperhe-elämää raatelevat vakavat sairastumiset, työpaikan yt:t, sukulaisten kuolemat ja parisuhteen ongelmat, koska maailma jatkaa kulkuaan väsyneistä äideistä huolimatta. Elämän nurinkurisuudessa ongelmilla on tapana alkaa kasaantua toistensa ympärille.

Kun arki näyttää pahan puolensa, äiti elää tunteet pinnassa. Stressitilassa oleva äiti alkaa myös käyttäytyä sillä tavalla, miten häntä itseään on kohdeltu lapsena. Jos äitiä on lapsena kohdeltu hyvin ja hänen erilaisiin tunteisiinsa on vastattu rakkaudella ja ymmärryksellä, äidillä on hyvät edellytykset toimia omia lapsiaan kohtaan samalla tavalla. Jos äidin oma lapsuus on ollut täynnä huutoa, ristiriitaa tai laiminlyöntiä, se on käytösmalli, jonka äiti ottaa käyttöön omien lastensa kanssa. Väsynyt, loppuun palanut, itseensä ja elämäänsä pettynyt äiti muuttuu hyvässä ja pahassa lapseksi jälleen.

Koska äiti ei ole pyhä, voi äidin päässä napsahtaa. Äidit huutavat kilpaa lastensa kanssa, äidit uhkailevat lapsiaan ja puolisoitaan, äidit rikkovat esineitä, äidit lyövät ja äidit surmaavat. Äitien pahat teot näyttäytyvät äitien omissa silmissä kaikkein pahimmilta, mikä aiheuttaa itseään ruokkivan häpeän kierteen. Itseään inhoava äiti tekee entistä ikävämpiä tekoja, koska ei ymmärrä omaa lapsuudesta kumpuavaa käytöstään ja pitää itseään huonona äitinä.

Kyllä äiti on aina äiti, tavataan sanoa. Ja niin kauan kun äitiyttä pidetään automaattisesti jalustalla, äidit saavat toistaa omia kipukohtiaan rauhassa ilman, että kukaan tulee väliin ja katkaisee sukupolvien kierrettä. Äitiyden pyhittäminen kahlitsee ennen kaikkea naisia itseään. Kun on oletettavasti hyvä, oman epäonnistumisen, loppuun palamisen ja naksahtamisen pelottava häpeä estää avun hakemisen. Naisten väkivaltatyötä RAY:n tuella tekevän Maria Akatemian (siirryt toiseen palveluun) päivystävä puhelin on auttanut jo montaa naista, neuvolan kautta hyvin suunniteltu apu tavoittaisi liki kaikki pienten lasten äidit.

Äidillä on oikeus tuntea juuri ne tunteet, joita äiti hyvinä ja pahoina päivinään tuntee. Mutta äidillä on myös vastuu tunteidensa seurauksista. Kuten jokaisella aikuisella, joka on ihan tavallinen eikä millään lailla pyhä.

Sari Helin
Kirjoittaja on yrittäjä ja Huono äiti -blogin perustaja