1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tiede

Tutkimus: Jättikilpikonnat pelastettu sukupuuton partaalta

Tutkijoiden mukaan Galapagossaarten kuuluisa jättiläiskilpikonnakanta on noin tuhat yksilöä. Tuoreen tutkimuksen mukaan elvytetty kilpikonnakanta selviää nyt omillaan ilman apua.

Galápagoksenjättiläiskilpikonnat ovat kasvinsyöjiä. Kuva: Jose Jacome / EPA

Galapagossaarten kuuluisat jättiläiskilpikonnat voivat hyvin Españolan saarella. Viisi vuosikymmentä jatkunut kilpikonnakannan elvytystyö on kantanut hedelmää, kertoo tuore tutkimus.

Kun kyseisen kilpikonnalajin (Chelonoidis hoodensis)  suojelutyö aloitettiin viisikymmentä vuotta sitten, oli niitä jäljellä vain 15 yksilöä, kertoi Reuters tiistaina. Kilpikonnakannan elvytystä tutkineet tutkijat kertoivat, että nyt Galapagossaarilla asustaa noin tuhat jättiläiskilpikonnaa.

– Pelastimme lajin sukupuuton partaalta. Nyt kanta voi niin hyvin, että voimme perääntyä. Kilpikonnat pystyvät huolehtimaan itsestään, kertoi tutkimusta johtanut professori James Gibbs New Yorkin yliopistosta.

Galapagossaarten jättiläiskilpikonnat ovat pitkäikäisiä kasvissyöjiä, jotka voivat elää jopa 200 vuotta. Ennen kuin ihminen saapui Galapagossaarille, kilpikonnia oli tutkijoiden mukaan jopa 10 000. Vuosisatoja kilpikonnia metsästettiin armottomasti.

Galapagossaarten jättiläiskilpikonna. Kuva: EPA / Guillermo Legaria

1960-luvulla kanta oli pudonnut radikaalisti ja vapaana elävinä löydettiin vain 12 naaraskonnaa ja kaksi urosta. Yksi uroskonna eli San Diegon eläintarhassa. Näistä viidestätoista jättiläiskonnasta jalostettiin nyt Españolan saarella elelevä konnakanta.

Tutkimuksesta kertoi tiedejulkaisu Plos One (siirryt toiseen palveluun).