1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Sotkamon valtuusto: Suden kaatolupa myönnettävä nopeasti alueelliseen ongelmatilanteeseen

Sotkamon kunnanvaltuusto valmistelee kannanottoa kunnan susitilanteeseen. Valtuusto vaatii Suomen petopolitiikan muuttamista, jotta suden kaatolupamenettelyä nopeutetaan ja päätös voidaan tehdä paikallisella tasolla alueellisen ongelman ratkaisemiseksi.

Kotimaan uutiset
Riistakamerakuvaa sudesta.
Heimo Kauppinen

Sotkamon kunnanvaltuusto vaatii poliittisen päätöksenteon ja riistahallinon reagoimista petotilanteeseen. Tiistaina valtuuston käsittelemä kannanotto on valtuuston puheenjohtaja Anna Lukkarin (kesk.) mukaan vielä ryhmien puheenjohtajien tarkennettavana, ja päätös lausunnon viemisestä eteenpäin tehdään yhdessä.

Kannanotossa valtuusto hämmästelee ihmisiä pelkäämättömien häirikkösusien kaatolupien myöntämisen hitautta ja byrokratiaa.

Kuinka voi olla mahdollista, että sudet rajoittavat ihmisten jopa päivittäistä toimintaa ja perusoikeuksia? Kuinka voi olla mahdollista, että häirikkösusien kaatolupien myöntäminen voi olla niin hidasta ja byrokraattista? Miksi ihmisten pitää pelätä runsasta susien määrää? Ote Sotkamon kunnanvaltuuston valmistelemasta susikannanotosta

Valtuusto perää myös mahdollisuutta myöntää kaatolupia paikallisten viranomaisten toimesta riippumatta siitä, mikä on koko Suomen arvioitu susien määrä.

Valtuustossa railakasta keskustelua susista

Valtuusto käytti susiasiasta keskustellessaan 35 puheenvuoroa, ja kannanottoa puollettiin poikkeuksetta. Sotkamon susitilanteeseen otettiin keskustelussa kantaa railakkaastikin.

– Itsellä on susien keskellä neljä ajokoiraa, ja kyllä poikkeuslupia pitäisi saada. Itselläni on sellainen valta, että aina suden kohdatessa pamahtaa, sanoi Tommi Heikkinen (sit.) ja valtuustoa nauratti.

– Vahinkosusien kaatoluvat on myönnettävä poliisin ja paikallisen riistanhoitoyhdistyksen toimesta. Kaato pitää kuitenkin kohdistaa susilaumassa oikein, että alfauroksia tai -naaraita ei ammuta, sillä tavalla ongelma pahenee, tarkensi Ari Korhonen (ps.).

Eivät metsästäjät pysty rajaamaan vahinkosusia. Jos sirkkelillä sahaaja menettää sormensa sirkkelille, ei siinä pysty sanomaan, että mikä terä sen sormen leikkasi.

Vesa Tolonen (ps.)

– Se nyt on itsestään selvää, että vahinkosusien osalta tehdään kohdennettu kaato. Tällä hetkellä ongelma on se, että sudet söivät koiria muutama viikko sitten Sotkamossa, mutta poikkeuskaatoluvasta ei ole voitu päättää, kun ei ole lumipeitettä. Lupamenettely pitäisi saada nopeammaksi, Timo Korhonen (kesk.) sanoi.

Sitoutumaton Vesa Tolonen kertoi, että on ollut tänä syksynä 41 vuotta mukana hirviporukassa, ja susien kanssa ongelmia on ollut etenkin viimeisen kahden vuoden aikana.

– Nyt niitä on haitoksi asti ympäri Sotkamoa, ja tilanne on karannut käsistä. Mutta eivät metsästäjät pysty rajaamaan vahinkosusia. Jos sirkkelillä sahaaja menettää sormensa sirkkelille, ei siinä pysty sanomaan, että mikä terä sen sormen leikkasi.

Valtuustossa pohdittiin myös, viedäänkö kannanotto eduskuntaan vai Euroopan parlamenttiin, ja lähdetäänkö Helsinkiin yöjunalla vai salonkivaunulla.

– Helsinkiin on varmasti viety vaikka minkälaista viestiä, mutta pitäisikö asian kanssa mennä nyt suoraan Brysseliin. Todelliset päätöksen tekijät ovat siellä, Seppo Romppainen (ps.) sanoi.

Kunnanjohtaja Petri Kauppinen kommentoi Romppaisen puheenvuoroon, että samaan nippuun Brysselin palautteeseen voisi laittaa myös liito-oravat.

Korjattu 4.11.2014 klo 8.58: Korjattu Heikkisen ja Tolosen ryhmä sitoutumattomaksi, sillä he ovat eronneet perussuomalaisten valtuustoryhmästä. Sotkamon kunnan nettisivulla valtuutetuista Heikkinen ja Tolonen on merkitty perussuomalaisten valtuustoryhmään kuuluviksi.

Lue seuraavaksi