Keski-Suomen Osuuspankki teki tulosta osakkeilla

Keski-Suomen osuuspankin liikevoitto on tammi-syyskuun tuloskatsauksen mukaan kasvanut edellisvuodesta tuntuvasti, ja on nyt lähes 22 miljoonaa euroa. Suuri osa selittyy Pohjola Pankin osakkeiden myynnillä.

Keski-Suomen Osuuspankki
Osuuspankin kyltti.
Yle

Keski-Suomen Osuuspankki teki alkuvuoden aikana 21,7 miljoonan euron tuloksen. Tuloksesta 9,8 miljoonaa selittyy Pohjola Pankin osakkeiden myynnillä, varsinaisen liiketoiminnan tulos oli 12,6 miljoonaa euroa.

Asuntoluottojen määrä OP:ssa kasvoi aiempaa hitaammin, kasvua oli 0,6 prosenttia. Asuntolainakanta oli syyskuun lopussa lähes 1,3 miljardia euroa.

Varainhoidossa oleva rahamäärä kasvoi, erityisen vahvassa kasvussa oli rahastokanta, joka kasvoi lähes 23 prosentilla. Myös talletus-, ja vakuutuskannat kasvoivat, mutta yritysluottokanta supistui hieman.

OP:n asiakasmäärä pieneni hieman viime vuoden syyskuusta,. Pankilla oli runsaat 147 000 asiakasta.