Janakkalan kohutun vaalilehden päätoimittaja vastaa: ”Se ei ollut uhkaussoitto”

Homoja ja lesboja puolustanut seurakuntavaaliehdokas olisi Janakkalassa jaetussa vaalilehdessä saanut nimensä ja kuvansa esille, jos hänen esittelytekstistä olisi homoavioliittoja koskettavat ”ongelmakohdat jätetty pois”. Lehden päätoimittaja katsoo, ettei hän vaatinut ehdokkaan muuttamaan mielipidettään.

politiikka
Seppo Hauta-aho kuvattuna ehdokaslistan edessä
Seurakuntalaiset-ehdokasryhmän vaalilehden kokosi itsekin ehdokkaana vaaleissa oleva Seppo Hauta-aho.Kuvakollaasi / Foto-Hevonoja ja Hannu Harhama / Yle

Janakkalan Turengissa asuva insinööri ja yrittäjä Seppo Hauta-aho on mukana ehdokkaana parhaillaan käynnissä olevissa seurakuntavaaleissa.

Hän on myös kunnassa joka kotiin jaetun Seurakuntalaiset-ehdokaslistan vaalilehden päätoimittaja.

Hauta-aho on se henkilö, joka soitti niin ikään vaaleissa ehdokkaana olevalle Pirkko Kuvamolle puolitoistaviikkoa sitten. Hauta-aho halusi keskustella vaalilehteen menevästä tekstistä, jonka Kuvamo oli lähettänyt.

Kanta oli ettei tekstiä voi sellaisena meidän lehteemme laittaa, eikä tuollaista olla valmiita rahoittamaan

Seppo Hauta-aho

– Kiinnitin sen sisältöön huomiota. Lähetin sen muutamalle ryhmämme henkilölle arvioitavaksi. Kanta oli ettei tekstiä voi sellaisena meidän (vaali)lehteemme laittaa, eikä tuollaista olla valmiita rahoittamaan.

Rahoittamisella Hauta-aho viittaa siihen, että 13 muuta Seurakuntalaiset-ehdokaslistan jäsentä olivat valmiita maksamaan myös Kuvamon osuuden lehden tekokuluista. Kuvamo oli ryhmälle todennut ettei hänellä ole halua tai mahdollisuutta osallistua lehden kuluihin.

Kyse olisi ollut 100-200 eurosta.

Sunnuntaina 12. päivä lokakuuta käydyssä puhelinkeskustelussa Seppo Hauta-aho ilmoitti Pirkko Kuvamolle, että hän voi olla mukana lehdessä, jos hänen lähettämäänsä tekstiä voidaan editoida eli poistaa siitä ongelmakohdat.

Toinen vaihtoehto oli jäädä pois vaalilehdestä.

Näitä ongelmakohtia olivat viittaus arkkipiispa Kari Mäkisen kommenttiin, jonka mukaan kirkko on kohdellut väärin seksuaalivähemmistöjä ja että kirkon pitäisi pyytää anteeksi.

Toinen poistettava kohta olisi koskettanut Kuvamon mielipidettä, jossa hän kannatti homo- ja lesboparien oikeutta avioliittoon.

Pirkko Kuvamo ei ollut suostunut tekstimuutoksiin.

– Hetken mietittyään Pirkko itse ilmoitti, ettei halua olla mukana. Kysyin vielä erikseen, että haluaako hän olla mukana lehden etusivun naamagalleriassa, mutta siihenkin Pirkko sanoi ettei halua.

Lehden päätoimittaja Seppo Hauta-aho painottaa että Pirkko Kuvamo jäi vaalilehdestä pois omasta tahdostaan.

Lehteen olisi jäänyt vain se kuka minä olen ja mitä minä harrastan, mutta ei minun mielipiteitäni

Pirkko Kuvamo

– Lehteen olisi jäänyt vain se kuka minä olen ja mitä minä harrastan, mutta ei minun mielipiteitäni. Mitä minä sellaisella esittelyllä teen? huomauttaa puolestaan Kuvamo.

Päätoimittaja Seppo Hauta-ahon mielestä hänen reilun parin viikon takainen puhelunsa Pirkko Kuvamolle oli asiallinen eikä mikään uhkaussoitto.

– Mielipidettä ei ole vaadittu muuttamaan, ainoastaan tekstin editointia lehden linjaukseen sopivaksi, päätoimittaja perustelee tapahtunutta.

Entä jos Pirkko Kuvamo olisi maksanut itse osuuteensa lehden kuluista?

– Varmaan silloinkin olisi päädytty siihen, että editoidaan nämä ongelmakohdat pois, tuumii Seppo Hauta-aho.