Yhdysvaltain keskuspankki lopettaa velkakirjojen ostot – "Tämä on Euroopalle hyvä uutinen"

Fedin mukaan talous jatkaa kasvuaan maltillista vauhtia ja työmarkkinoiden näkymissä on tapahtunut tuntuvaa parannusta.

talous
Yhdysvaltain keskuspankin Fedin päärakennus Washington DC:ssä.
Yhdysvaltain keskuspankin Fedin päärakennus Washington DC:ssä.Matthew Cavanaugh / EPA

Yhdysvaltain keskuspankki Fed lopettaa kuukausittaisen joukkovelkakirjojen osto-ohjelman. Ratkaisulla keskuspankki lopettaa vuosia kestäneen setelielvytyksen. Suomalainen ekonomisti pitää setelielvytyksen lopettamista myönteisenä.

– Ensimmäiset markkinareaktiot olivat positiivisia. Dollari vahvistui, ja pitkät korot nousivat vähän. Markkinat pitivät tätä merkkinä siitä, että Yhdysvaltain talous on kunnossa, pääekonomisti Aki Kangasharju Nordeasta arvioi.

Kangasharju uskoo, että Fedin päätöksellä voi olla myönteisiä vaikutuksia myös EU:hun ja Suomeen.

– Tällä on sillä tavalla merkitystä, että pikkuhiljaa Yhdysvaltain rahapolitiikka muuttuu kiristävämpään suuntaa. Samaan aikaan Eurooppa joutuu vielä löysentämään rahapolitiikkaa. Tämä toivon mukaan heikentää euroa ja saa Euroopan viennin vetämään ja inflaatiota aikaiseksi Euroopassa. Tämä on Euroopalle hyvä uutinen!

Yhdysvaltain keskuspankki Fed ilmoitti myös, että korkoja ei aiota nostaa lähiaikoina. Molemmat päätökset olivat odotettuja markkinoilla.

"Talous kasvaa maltillisesti"

Fedin mukaan talous jatkaa kasvuaan maltillista vauhtia ja olosuhteet työmarkkinoilla ovat parantuneet jonkin verran lisää, esimerkiksi työttömyysluku on alentunut. Fed katsoo, että työmarkkinoiden näkymissä on tapahtunut merkittävää parannusta.

Uutistoimisto AP muistuttaa, että työmarkkinat eivät kuitenkaan ole vielä palautuneet normaaliksi.

Fedin avomarkkinakomitean kaksipäiväinen kokous päättyi keskiviikkona.

Maailmantalouden ongelmat kärjistyivät vuonna 2008, kun investointipankki Lehman Brothers kaatui. Sen jälkeen päättäjät ovat yrittäneet eri keinoin saada taloutta tukevampaan kasvuun.