"Maailman paras isi" – hautakivi voi kertoa jo persoonastakin

Suomalaisiinkin hautakiviin on tullut aiempaa enemmän tekstejä, esimerkiksi lempinimiä. Kiveen saa hakata halumiaan tekstejä ilman suurempia rajoituksia, kunhan pysytään hyvän maun rajoissa eikä loukata ketään.

ilmiöt
Nivalan hautausmaa, etualalla pihlajanoksa , hautakiviä ja taustalla ihmsiä.
Jukka-Pekka Tyhtilä / Yle

Maailman hautausmailla vastaan voi tulla suomalaisin silmin katsottuna hätkähdyttäviäkin hautakiviä. Kiveen voi olla hakattuna vainajan lempinimi, aforismi tai vaikkapa vainajan kuva. Edesmennyttä voidaan muistaa hautakummulla myös näköispatsaalla.

Majakan valo koristaa majakanvartijan hautakiveä.
Majakan valo koristaa majakanvartijan hautakiveä Rahjan hautaustamaalla Kalajoella.YLE / Ari Vihanta

Vaikka Suomessa on totuttu kaivertamaan lähinnä vain edesmenneen nimi synnyin- ja kuolinaikoineen, ei mikään estä rönsyilevämpääkään ilmaisua.

– Periaatteessa hautakiveen voi laittaa mitä vaan, kunhan teksti ei loukkaa ketään ja se on asianmukaista. Yleensä joka seurakunnalla on tosin vielä omat säännöksensä hautakivista, kertoo Markku Lindholm kokkolalaisesta Hautaustoimisto Mattssonista.

Seurakunnilla voi olla ohjeita esimerkiksi hautakivien muodosta.

Lindholmin mukaan Suomessakin on jo yleistynyt esimerkiksi lempinimien käyttö eli Kaarlo voi olla Kalle tai Kake.

Johnny Ramonen hautapatsaaseen on kuvattu artisti soittamassa kitaraa.
Johnny Ramonen näköispatsas koristaa kitaristin hautaa. Ismo Vähäsarja / Yle

Etenkin 1900-luvun alkupuoliskolla hautakiveen hakattiin usein vainajan ammatti, mutta sittemmin ammatteja on nähty muistokivissä harvemmin.

Viime vuosien trendeinä hautakivissä ovat olleet lasitetut lyhtyaukot kynttilöille. Värinä musta on Lindholmin mukaan aina pinnalla, mutta viime vuosina on yleistynyt myös punaruskeankirjava Mäntsälän punainen. Kultauksetkin pysyvät nimikaiverruksissa aiempaa paremmin, nykyisellään kultaus pysyy 20-30 vuotta ihan hyvänä, sanoo Lindholm.

Kokkolalainen tinkii hautauksestakin

Laissa sanotaan että, vainajia saa kuljettaa vain siihen tarkoitukseen varatussa kulkuneuvossa.

Mel Blancin hautakivessä elokuvien loppusta tuttu lausahdus: That's all folks
Mel Blancs antoi äänensä Väiski Vemmelsäärelle, Putte Possulle ja noin tuhannelle muulle piirroshahmolle. Elokuvienn lopusta tuttu "That's all folks" -lausahdus (Siinä kaikki) on miehen hautakivessäIsmo Vähäsarja / Yle

– Erittäin harvoin normaalikokoisia arkkuja haluaa viedä muutoin kuin yrityksen kalustolla. Joskus kun pikkulapsi on kuollut Oulun yliopistosairaalassa, vanhemmat ovat hakeneet sen omalla henkilöautollaan. Se on ymmärrettävää, se on osa surutyötä, sanoo Lindholm

Kokkolan alueella toimii viisi hautaustoimistoa.

– Erittäin kova kilpailu täällä on. Kokkolan seudulla on aina osattu tingata näistäkin asioista.