Panda Korkeasaareen maksaisi miljoonan vuodessa

Suomalaisissa eläinpuistoissa pohditaan, voidaanko Suomeen lennättää uhanalainen jättiläispanda Kiinasta. Esteeksi saattaa muodostua muun muassa pandan korkea hintalappu sekä vaikeasti hoidettava ruokapuoli.

Kotimaa
Isopandan poikanen
Kaksi kuukautta vanha isopandan poikanen Madridin eläintarhassa 8. marraskuuta.Sergio Barrenechea / EPA

Suomessa pohditaan parhaillaan pitäisikö maan eläintarhoihin tuoda kiinalainen jättipanda. Maa- ja metsätalousministeriö järjestää Korkeasaaren, Ranuan ja Ähtärin eläinpuistojen edustajille kokouksen torstaina.

Aamu-tv:n haastattelema Korkeasaaren uusi johtaja Sanna Hellström epäilee pandan maksavan liikaa taloutensa kanssa painiskelevalle eläintarhalle.

– Tänään varmaan kuulen siitä enemmän, mutta ainakin Korkeasaaren kannalta siitä tulisi erittäin kallista.

Kiina ei myy jättiläispandoja, vaan lainaa niitä miljoonan dollarin vuosihintaan. Pandalle pitäisi rakentaa myös uudet tilat.

– Nämä tilat pitäisi tarkistuttaa kiinalaisilla. Suomeen pitäisi myös palkata kiinalainen panda-asiantuntija, Hellström listaa.

Apetta ei ole lähellä

Pandoissa riittää myös muuta pähkinää purtavaksi. Lisääntymistä varten tarvitaan myös laboratoriotilat, koska pandat lisääntyvät vankeudessa pääasiassa keinohedelmöityksellä.

– Ruokapuoli täytyy myös huomioida. Pandahan ei ole Suomen ilmaston eläin ja ne syövät bambua, jota ei kasva täällä.

Suomalaisen vuokrapandan ruoka pitäisi siis rahdata lentokoneella toiselta puolelta maailmaa Korkeasaareen.

Totta on, että Kiinassa on kodittomaksi jääneitä pandoja, jotka tarvitsevat suojelua.

Sanna Hellström

– Tietysti voidaan miettiä onnistuisiko kasvihuoneviljely, mutta siinäkin piisaa haasteita, Hellström pohtii.

Korkeasaari ei välttämättä oikea paikka pandalle

Ranualla ja Ähtärissä ollaan suhtauduttu Korkeasaarta innokkaammin pandan mahdolliseen Suomeen tuloon. Hellströmin mukaan Korkeasaari ei aio kilpailla pandasta muiden kanssa.

– Jos heillä on siihen innostusta, niin he tekevät ratkaisunsa itse. Siinä vaiheessa meidän ei tarvitse kilpailla tästä asiasta.

Hellstörmin mukaan on tärkeää, että uhanalaista pandaa suojellaan.

– Totta on, että Kiinassa on maanjäristyksessä kodittomaksi jääneitä pandoja, jotka tarvitsevat suojelua. Se on toinen asia onko Korkeasaari niille lopulta oikea paikka.