Uimavalvojien päivittäinen piina – lakkapäät yleisin ongelma altaassa

Uimavalvojan työtehtäviin kuuluu paitsi tarkkailla asiakkaiden uimataitoa, myös huomauttaa epäasiallisesta hygieniasta. Hygieniavalvonta työllistääkin valvojia päivittäin.

ilmiöt
Uimavalvoja Tomi Jääskeläinen valvoo altaassa uivia asiakkaita
Uimavalvoja Tomi Jääskeläinen valvoo altaassa uivia asiakkaitaSimo Kurki / YLE

Suihkuun, saunaan, suihkuun ja altaaseen kuuluu yleinen uimahallien toimintaohje. Monelta asiakkaalta tämä sattuu unohtumaan ja altaaseen mennään esimerkiksi kosmetiikkatuotteet naamassa.

– Yleisin ongelma ovat hiukset, kun tänne tullaan uimaan lakat päässä. Hiuslakka on tosi vaikeaa saada vedestä puhdistettua. Tarvittaessa tarjoamme ihmisille uimalakkeja, kertoo uimavalvoja Tomi Jääskeläinen Mikkelin Rantakeitaalta.

Lapsien vanhemmat saattavat silloin tällöin Jääskeläisen mukaan sekoittaa uimavalvojat lapsenvahtiin.

– Jonkun verran tulee tilanteita, joissa vanhemmat tuovat lapsen meidän valvomon ovelle ja pyytävät vahtimaan sen ajan, kun he käyvät esimerkiksi autolla hakemassa avaimia. Lapsi on altaassa aikuisen vastuulla eikä meillä ole aikaa vahtia yhtä tiettyä lasta, jolloin yleinen valvonta heikentyisi.

Elvytystilanteita kohdataan erittäin harvoin

Liukastumiset ja pienet kolhut ovat yleisimpiä onnettomuuksia, joita uimahalleissa tapahtuu.

– Liukastumiset ovat yleisin tapaturman syy. Laastarointia saa harrastaa melkein päivittäin lähinnä vesiliukumäen takia, jossa säännöt helposti unohtuu, muistuttaa Jääskeläinen.

Vakavampia vaaratilanteita ja onnettomuuksia tapahtuu uimahalleissa verrattain harvoin.

– Kerran olen joutunut elvyttämään asiakasta ja olen työskennellyt uimavalvojana vuodesta 2001, kertoo hallimestari Virpi Lahti Mikkelin Naisvuoren uimahallista.