Venäläissynnyttäjiä Hämeenlinnan keskussairaalaan – potilasturismi alkamassa

Kanta-Hämeen keskussairaala markkinoi jokin aika sitten synnytyspuolen palveluitaan maakunnan ulkopuolella asuville naisille, mutta nyt markkinointia on laajennettu Venäjälle. Keskussairaalan ensimmäinen venäläissynnyttäjä saapuu Hämeenlinnaan lähiaikoina.

Kotimaa
Vastasyntynyt vauva kapalossa.
Synntysoasto ja sen päivystys ovat Kanta-Hämeen keskussairaalalle ja maakunnan ihmisille tärkeitä.Ville Välimäki / Yle

Kanta-Hämeen keskussairaala avaa ovensa potilasturismille. Sairaanhoitopiirin johtajan Jouko Isolaurin mukaan keskussairaala on käynyt alustavia neuvotteluja lähinnä Pietarin lähellä asuvien synnyttäjien kanssa. Ensimmäinen potilasturisti tuleekin jo lähiaikoina synnyttämään Hämeenlinnaan.

– Keskussairaalassa on todellakin alkamassa kokeilu ja sen tuloksena vasta päätämme lähdemmekö mukaan potilasturismiin, kertoo Jouko Isolauri. Henkilökunnan kannalta on tosi tärkeää, että jos tähän lähdetään, että he saavat hyvissä ajoin ennen synnytystä ilmoituksen asiakkaasta ja osaavat näin varautua tilanteeseen.

Vanajanlinnasta synnyttämään

Itänaapurista tuleva synnyttäjä eroaa suomalaisäidistä siinä mielessä, että hänestä ja raskauden etenemisestä ei ole samalla lailla tietoa kuin suomalaisäidistä. Tästä syystä venäläisäidit tulevat jo hyvissä ajoin ennen synnytystä Hämeenlinnaan.

Tulevat äidit asuvat Hotelli Vanajanlinnassa, mistä käsin he käyvät äitiyspoliklinikalla tutkittavana.

Jouko Isolauri

– Tulevat äidit asuvat Hotelli Vanajanlinnassa, mistä käsin he käyvät äitiyspoliklinikalla tutkittavana. Muutoin venäläissynnyttäjien ja muiden mahdollisten potilasturistien hoito on aivan samanlaista kuin suomalaisillekin annetaan.

Potilasturismi lisääntyy tulevaisuudessa

Kanta-Hämeen keskussairaala haluaa oman siivunsa kasvavasta potilasturismista.

– Potilasturismi lisääntyy myös niin päin, että suomalaiset saattavat hakeutua muualle hoitoon. On toki hyvä, jos meidän palvelun laatu nähdään sellaiseksi, että ulkomailta halutaan tulla Kanta-Hämeeseen hoitoon tai synnyttämään.

Isolauri toppuuttelee ajatusta siitä, että potilasturismista tulisi Kanta-Hämeen keskussairaalalle merkittävää bisnestä.

– Jos sairaala päätyy laajamittaisen potilasturismin kannalle, niin kyse on enintään muutamasta kymmenestä venäläisestä synnyttäjästä per vuosi. Mistään laajamittaisesta potilasturismista ei keskussairaalan kohdalla ole kyse.

Kyllähän tästä potilasturismista odotetaan jonkunlaista tulosta.

Jouko Isolauri

– Kyllähän tästä potilasturismista odotetaan jonkunlaista tulosta ja nimenomaan sillä perusteella, että toiminta hoidetaan nykyresursseilla. Nykyisillä resursseilla voidaan nimittäin hoitaa jonkin verran enemmän synnytyksiä kuin nyt.

Myös maakunnan ulkopuolelta synnyttäjiä

Kanta-Hämeen keskussairaala on mainostanut synnytyspuolen palveluja myös maakunnan ulkopuolella asuville synnyttäjille. Sairaanhoitopiirin johtajan Jouko Isolaurin mukaan on vaikea arvioida, kuinka hyvin mainonta on tuottanut tulosta.

– Hämeenlinnaan on tullut synnyttäjiä erityisesti eteläiseltä Pirkanmaalta, mutta myös Uudeltamaalta.