Suomen Kuvalehden journalistipalkinto Heikki Aittokoskelle

Lautakunnan mukaan ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski on peloton ja uskaltaa kysyä vaikeita kysymyksiä. Palkinto on 10 000 euron arvoinen. Kunniamaininta myönnettiin toimittaja Aarno "Loka" Laitiselle.

media

Suomen Kuvalehden tämänvuotisen journalistipalkinnon saa Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski. Lautakunnan mukaan Aittokoski on peloton toimittaja, joka uskaltaa kysyä isoja ja vaikeita kysymyksiä.

Aittokoski on työskennellyt Helsingin Sanomissa vuodesta 1995 lähtien. Hän on toiminut muun muassa Berliinin- ja Brysselin-kirjeenvaihtajana ja ulkomaantoimituksen päällikkönä.

Suomen Kuvalehden journalistipalkinto on arvoltaan 10 000 euroa, ja se jaetaan Otavan Kirjasäätiön tuella. Journalistipalkinto myönnettiin 40. kerran.

Lautakunta myönsi myös kunniamaininnan toimittaja Aarno "Loka" Laitiselle. Lautakunta toteaa Laitisen johtaman tekijäryhmän teoksen Tamminiemen Pesänjakajien vaikuttaneen keskeisesti siihen, että politiikan journalismi siirtyi Suomessa uuteen aikakauteen. Teos on julkaistu vuonna 1981.

Lautakuntaa johti Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa. Raadissa olivat mukana muun muassa työministeri Lauri Ihalainen (sd.), Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Matti Kalliokoski, kirjailija Sirpa Kähkönen ja Suomen Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen.