”Median muutos vaatii päätoimittajalta valtavasti”

Päätoimittajien pestit ovat olleet viime aikoina tuulisia paikkoja. Päätoimittajien yhdiistyksen puheenjohtaja pitää vaihtuvuutta luonnollisena. Keskisuomalaisen konsernijohtaja muistuttaa alan valtavasta murroksesta ja sen mukanaan tuomista muutoksista.

Kotimaa
Etelä-Suomen Sanomien toimitus.
Heikki Ahonen / Yle

Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakalan työsuhde päättyi torstaina. Hakala ei ole ainoa päätoimittaja, jonka pesti on viime vuosien aikana päättynyt. Miksi päätoimittajan pesti on nykyisin niin tuulinen työpaikka?

– En näe tässä mitään dramatiikkaa. Media-ala monen muun alan kanssa on jatkuvassa muutoksessa. Uusi aika tarvitsee uudenlaista johtamismallia, toteaa Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja ja Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi kommentoi.

Media-ala monen muun alan kanssa on jatkuvassa muutoksessa. Uusi aika tarvitsee uudenlaista johtamismallia.

Arno Ahosniemi

– Näillä lausunnoilla en kuitenkaan ota kantaa tähän Heikin tapaukseen, koska en tiedä sen taustoja.

Ahosniemen mielestä päätoimittajien työsuhteiden päättymiset eivät ole muoti-ilmiö. Määrällisesti päätoimittajavaihdoksia ei hänen mukaansa ole ollut valtavasti, vaikkakin viimeaikaiset lähdöt ovat tapahtuneet näkyviltä paikoilta.

– En ole huolissani. Ei näitä tapauksia aivan tolkuttomasti ole ollut. Myös media-alalla tarvitaan muutosta. Siitähän tässä on kyse.

– Tietty rotaatio on ihan hyvä.

Mediapomo: "Kaikkien meidän johtavissa asemissa olevien paikat ovat vaakalaudalla koko ajan"

Etelä-Suomen Sanomia julkaisevan Mediatalo Esan emoyhtiön hallituksessa istuva Keskisuomalaisen konserninjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi on ollut mukana prosessissa, jossa Heikki Hakalan työsuhteen päättymiseen päädyttiin. Hän ei ota kantaa yksittäiseen tapaukseen.

Yleisellä tasolla puhuttaessa Kangaskorpi muistuttaa, että päätoimittajan tehtävä on erittäin vastuullinen paikka.

– Turbulenssi päätoimittajien ja muiden johtohenkilöiden kohdalla kertoo nykyisen muutosvauhdin nopeudesta ja haasteiden kasvamisesta. Turbulenssia on ollut ja tulee olemaan jatkossakin.

– Kaikkien meidän johtavissa asemissa olevien paikat ovat vaakalaudalla koko ajan. Joudumme uudistamaan omaa sekä muiden tekemistä jatkuvasti.

Kaikkien meidän johtavissa asemissa olevien paikat ovat vaakalaudalla koko ajan.

Vesa-Pekka Kangaskorpi

Kangaskorpi toteaa, ettei kilpailu mediatalojen välillä rajoitu vain Suomen rajojen sisälle. Kuka tahansa voi nykymaailmassa olla sisällöntuottaja, Kangaskorpi huomauttaa.

– Digitaalinen murros on tuonut paljon uudenlaisen osaamisen tarpeita. Emme kilpaile vain Ylen ja MTV:n kanssa. Kyse on globaalista kilpailusta ja siihen on vastattava, jos haluaa pysyä perässä. Siihen tarvitaan uudenlaista johtamista, uudenlaisia ihmisiä ja uudenlaista tekemistä.

Kangaskorven mukaan toimitusten ja mediayhtiöiden tulee ketteröityä ja johtajien tulee näyttää tässä esimerkkiä.

– Joudumme mukautumaan huomattavasti aiempaa hankalampaan toimintaympäristöön.

Tulevaisuuden päätoimittajalta vaaditaan Kangaskorven mukaan aiempaa enemmän.

– Päätoimittajien tulee olla oman aikansa taitureita ja taikureita. Heidän tulee osata hyödyntää uusia jakelukanavia ja pitää huolta vanhasta hyvästä paperituotteesta.

– Median muutos vaatii päätoimittajalta valtavasti.