Vaalimaan pakollinen ajanvarausjärjestelmä käyttöön suunnitellusti – laillisuutta epäilty

Vaalimaalla rajan ylittävän kuljettajan pitää varata pian rajaylitykseen aika ennakolta. Ilman varattua aikaa rajan yli Venäjälle ei pääse. Järjestelmän laillisuutta on epäilty ja hankkeen toteutuksesta vastaavan virkamiehen sähköpostiin sataa kiukkuista palautetta. Autojen rekisterikilpiä tunnistavan laitteiston asennus on kuitenkin jo käynnissä Vaalimaalla.

Kuva: Yle / Juha Korhonen

Vaalimaan rajanylityspaikalla aiotaan ottaa käyttöön pakollinen ajanvarausjärjestelmä suunnitellusti. Julkisuudessa (siirryt toiseen palveluun) on epäilty järjestelmän olevan ristiriidassa peruslain kanssa. Rajanylityksen ennakkovarausjärjestelmä koskee kaikkia Suomesta Venäjälle matkustavia kuljettajia. Varaus pitää tehdä netissä, puhelimella tai palvelupisteessä.

Liikenneministeriön johtavan asiantuntijan Lassi Hilskan mukaan ministeriössä on katsottu järjestelmän olevan normaalia liikenteenohjausta. Hilskan mukaan kukaan ei ole pystynyt osoittamaan konkreettisesti, missä kohtaa järjestelmä olisi esimerkiksi perustuslain vastainen. Hilskan mukaan lakimiehet ovat selvittäneet järjestelmän laillisuuden jo siinä vaiheessa kun sitä on ryhdytty suunnittelemaan.

Joka ajaa suoraan ilman varattua aikaa, rikkoo lakia.

Jyrki Järvinen

Hilska vertaa järjestelmään oikeellisuutta siihen, että rajan yli Vaalimaalla ei myöskään pääse kävellen.

– Siinäkin on ongelma, Hilska hymähtää.

Järjestelmän asennus jo käynnissä

Ajanvarausjärjestelmän vaatiman laitteiston asennustyöt ovat parhaillaan käynnissä Vaalimaalla. Järjestelmä ehtii käyttöön joko joulukuun alussa tai tammikuussa pahimpien vuodenvaihteen ruuhkien mentyä ohi.

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen projektipäällikkö Jyrki Järvinen vastaa järjestelmän käytännön toteuttamisesta. Järjestelmän kamerat tunnistavat ajan varanneen kuljettajan auton rekisterikilven ja päästävät kuljettajan ajamaan rajatarkastusasemalle. Ne jotka eivät ole aikaa varanneet joutuvat kääntymään takaisin ja varaamaan ajan. Varauspiste on tulossa ainakin rajan läheisyydessä sijaitsevalle Rajahovin huoltoasemalle.

– Joka ajaa suoraan ilman varattua aikaa, rikkoo lakia, Järvinen toteaa.

Järvisen mukaan alkuvaiheessa paikalla voisi olla jopa poliisipartio valvomassa, että kukaan ei livahda rajanylityspaikalle varaamatta aikaa.

Rajavartiolaitoksen oikeudellisen osaston osastopäällikkö Ari-Pekka Koivisto painottaa, että järjestelmää on valmisteltu liikenneministeriön alaisuudessa.

– Rajavartiolaitos on asiakkaan roolissa tässä, Koivisto toteaa.

Koivisto huomauttaa myös, että järjestelmä toimii varsinaisen rajanylityspaikan ulkopuolella. Koiviston mukaan rajatarkastuksessa ei tulla erottelemaan ajan varanneita ja ilman varausta tulevia millään tavalla – kaikki saavat saman kohtelun.

Koiviston mielestä rajalla tulisi olla myös vapaakaista, jota pitkin rajan voisi ylittää ilman ajanvarausta pelkästään jonottamalla paikan päällä.

Virkamiehelle sataa kiukkuista sähköpostia

Jyrki Järvinen myöntää, että pakollinen ajanvaraus on kiistanalainen asia. Hän kertoo saaneensa ihmisiltä runsaasti kiukkuista palautetta sähköpostiinsa. Järvinen pitää lähes varmana, että oikeusoppineet saavat pian kansalaisten toimesta pohdittavakseen ennakkotapauksen järjestelmän lainmukaisuudesta.

Järvinen kertoo ymmärtävänsä, että rajaruuhkien helpottamiseksi luotu järjestelmä harmittaa ihmisiä aikana, jolloin jonoja rajalla ei juuri ole.

– Rajalla pitäisi olla enemmän liikennettä, jotta ihmiset näkisivät sen hyödyt, Järvinen toteaa.

Järvinen vaikuttaa olevan harmissaan siitä, että jonotuksen vähentämiseksi luotu järjestelmä ei kelpaa ihmisille. Järvisen mukaan sähköiseen ajanvarausjärjestelmään päädyttiin, koska se on halvempi tapa helpottaa ruuhkia kuin uusien teiden ja kaistojen rakentaminen. Järjestelmä maksaa noin miljoona euroa. Valtaosan summasta haukkaavat laitteiston asennukset, ohjelmistot ja puhelinkeskus, mutta miljoona euroa sisältää myös järjestelmän käyttökulut vuoden ajaksi. Järjestelmää on tarkoitus kokeilla maaliskuun loppuun asti, mutta kokeilun jatkamisesta on jo olemassa optio.

Ajanvaraus voi tulla maksulliseksi

Järjestelmä tulee olemaan toistaiseksi käyttäjille ilmainen. Lassi Hilska kuitenkin toteaa, että veronmaksajien rahoilla järjestelmää ei ruveta pysyvästi pyörittämään. Virossa, jossa järjestelmä on käytössä Venäjän vastaisella rajalla, yhden rajanylitysajan varaaminen maksaa reilun euron.

Hilska lisää, että jos järjestelmästä tehdään maksullinen, silloin on myös syytä miettiä vapaakaistan rakentamista. Virossa raja on mahdollista ylittää myös ilman ajanvarausta ja maksua jonottamalla rajalla. Järvinen kertoo, että Virossa 70–80 prosenttia rajanylittäjistä käyttää maksullista varausjärjestelmää.

– En usko, että Suomessa maksullisuus otettaisiin käyttöön vähään aikaan, Järvinen toteaa.