Professori Suonoja-tapauksesta: Raskauttavaa, jos syytökset pitävät paikkansa

Julkisjohtamisen professori perää yrityksille eettisiä koodeja, jotka estäisivät korruptiivisen käyttäytymisen "silloin, kun asianomainen itse ei pysty tällaista arvioita tekemään".

Ylen aamu
Ari Salminen.
Suomi on maailman vähiten korruptoituneiden maiden joukossa, mutta pienessä maassa epäviralliset tuttavuussuhteet voivat merkitä uranousulle paljon. Ari Salminen, julkisjohtamisen professori Vaasan yliopistosta, valottaa eettisen suosimisen rajoja.

Julkisjohtamisen professori Ari Salminen Vaasan yliopistosta arvioi Ylen aamu-tv:ssä perjantaina, että kauppaneuvos Soili Suonojan käytös on ollut selvästi korruptiivista, jos häneen kohdistuvat syytökset sukulaisten suosimisesta pitävät paikkansa.

– Raskauttavaksi tämän tekee se, että kysymys on varsin kokeneesta henkilöstä, jonka pitäisi kyetä... arvioimaan tilannetta myös eettiseltä kannalta, Salminen sanoi.

Useiden valtionyhtiöiden hallitusten puheenjohtajana toimineen Suonojan väitetään järjestäneen työpaikat tyttärelleen, kummipojalleen ja kummitytölleen. Hän on itse kiistänyt väärinkäytökset.

– Onko tässä tapauksessa Finavialla tai näillä muilla yrityksillä sellaisia koodeja, jotka estäisivät tällaisen käyttäytymisen silloin, kun asianomainen itse ei pysty tällaista arviota tekemään, Salminen kysyi.

Salminen pitää myös Tullin pääjohtajan Antti Hartikaisen käytöstä eettisesti arveluttavana, jos lehtitiedot hänen vaimonsa palkkaamisesta ovat oikeita. Hartikaisen vaimo valittiin Tullin valvontatehtäviin suhteellisen pian sen jälkeen, kun hänen miehensä oli noussut pääjohtajaksi.

– Pääjohtajan olisi täytynyt kyetä arvioimaan, ettei hän millään tavalla puutu tai myötävaikuta asiaan. Tietysti jäävää itsensä muodollisesti, mutta ei ole taustatyössäkään mukana. Se olisi eettisesti oikein, Salminen sanoi.

– Tässähän lehtitietojen mukaan oli 20 hakijaa ja yhtä haastateltiin, sekin tuntuu vähän oudolta.

Salmisen mukaan muutama vuosi sitten tehdyssä kansalaiskyselyssä saatiin selville, että kansalaisten mielestä sukulaisten ja hyväveli-verkostojen suosinta on yksi pahimpia ongelmia kunnallishallinnossa.

Hänen mielestään suosintaan puuttumiseen on kaksi tietä: Ensimmäinen on jääviys- ja virantäyttösäännösten tarkentaminen.

– Mutta paljon tehokkaampi ja parempi tapa on, että tehdään organisaatiokohtaista kehitystyötä ja eettistä koulutusta, joka koskee koko organisaatiota, sekä johtoa että henkilökuntaa. Luodaan hyviä käytäntöjä ja sitä kautta hyvää hallintoa.