Ruokakauppias yllättyi: Laajentaminen verkkokauppaan toi lyhyessä ajassa pari sataa asiakasta

Ruoan verkkokauppa on tullut myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien ulottuville. Kannattavuus on vielä hakusessa, mutta alan pioneerit uskovat esimerkiksi erikoisruokavalioiden nostavan verkkokaupan merkitystä tulevaisuudessa.

Kotimaa
Kauppa K-Market Kanneli kassa
Lauri Silvander / Yle

Neljää omaa lasta, neljää hoitolasta sekä juhlapalveluyritystä hoitava kuopiolainen Anne Vihonen on arkea helpottaakseen ryhtynyt tekemään ruokaostoksensa netissä. Yleensä ostokset tuodaan kotiovelle, tänään testissä on noutopalvelu kaupan pihasta. Päätös on säästänyt paitsi aikaa, myös hermoja.

– Pitkän työpäivän jälkeen ei enää jaksa raahautua kauppaan lasten kanssa. Tämä on tosi hyvä, kun tekee kotona töitä.

Kuopion K-Supermarket Petonen on toistaiseksi ainoa Etelä-Suomen ulkopuolella toimiva K-ryhmän verkkoruokakauppa. Se on tarjonnut kotiinkuljetuspalveluita 14 vuoden ajan ja laajensi verkkokaupan puolelle tänä syksynä. Uusi palvelu on lähtenyt kauppiaan mukaan liikkeelle "yllättävänkin hyvin".

– Aloitimme esimerkiksi markkinoinnin hyvin rauhallisesti, jotta saamme pidettyä homman hallinnassa. Asiakkaita on kuitenkin tullut lyhyessä ajassa lähes kaksisataa; tilauksia on tullut etenkin lapsiperheiltä, vanhuksilta, ja myös yrityksiltä, kauppias Vesa Immonen kertoo.

Petosella verkkokaupan asiakkaat ovat voineet saada tavarat joko kotiin toimitettuina tai noutaa ne liikkeen pihasta. Valtaosa haluaa tuotteet kotiinsa. Uutena palveluna kauppiaalla on työn alla kimppatilaukset työpaikoille. Neuvotteluja niistä käydään jo.

– Kiinnostus on ollut suurta. Liikkeelle pääsemme toivottavasti jo pian.

Verkkokauppatilauksille tuoreustakuu

Moni hankkii verkosta jo esimerkiksi vaatteita tai varaosia, mutta ruoan ja etenkin sen tuoreuden suhteen ollaan vielä epäileväisiä. Nettiruokakauppaa Kuopiossa jo kolme vuotta pyörittäneessä S-market Keilankannassa epäilyt halutaan karistaa heti.

– Meillä on verkkokauppatilauksille aina tuorelupaus. Hyllystä tilauksiin otetaan aina tuoreimmat mitä löytyy, ja jos ei löydy, soitamme asiakkaalle, voiko sen korvata jollain muulla tuotteella, marketpäällikkö Joonas Heiskanen kertoo.

Jatkuvasti uudet digisukupolvet ryhtyvät kuluttamaan ja kasvu tulee varmasti sitä kautta.

Jyri Stenberg

Myös Immonen on tiedostanut, että verkkokaupassa virheille ei ole sijaa.

– Toiselle valitessa laadun on oltava priimaa. Huonot kokemukset kuuluvat valitettavasti kauas.

Kauppa ei kannata vielä edes pk-seudulla

Kannattavuuden kanssa verkkoruokakaupassa mennään vielä rajoilla.

– Tämä on kuitenkin uusi palvelu, ja ainahan tuotekehitykseen kuuluu vaihe, jolloin toiminta ei kannata. Mutta ei kauppias voi tuijottaa pelkkää kannattavuutta; tuskin meillä silloin olisi lihatiskiäkään, Immonen vertaa.

Myös Heiskanen vahvistaa, että kultakaivokseksi verkkoruokakauppaa ei vielä voi kutsua.

– Nyt puhutaan vielä lisäpalvelusta asiakasomistajille. Ei tällä hirveästi rahaa taota, mutta me haluamme tarjota sen asiakkaillemme.

SOK:n päivittäiskaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarodun mukaan kannattavaksi toimintaa ei ole saatu edes vielä pääkaupunkiseudulla, jossa volyymit ovat huomattavasti muuta maata suurempia.

Pitkän työpäivän jälkeen ei enää jaksa raahautua kauppaan lasten kanssa.

Anne Vihonen

– On hankala sanoa, milloin sellainen saavutettaisiin. Haemme myynnin kasvua ja rakennamme palvelujamme tulevaisuuden kasvua ajatellen.

SOK tarjoaa ruoan verkkokauppapalvelua pääkaupunkiseudun lisäksi Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Seuraavana vuorossa on Lahti.

Erikoisruokavalioista voisi löytyä kasvun itua

Koko Suomeen verkon kautta ruokaa toimittava Ruoka.net testasi kampanjalla viime vuoden lopussa, kuinka paljon lisää asiakkaita ilmaiset kotiikuljetukset tuovat. Paljon, toteaa kauppias Jyri Stenberg.

– Hinta ei kuitenkaan tuntunut olevan merkittävin tekijä verkko-ostoksissa. Ne, jotka palvelua tarvitsevat, ovat valmiita myös maksamaan siitä.

Nykyisin yhtiö veloittaa tilausten kotiinkuljetuksesta pääkaupunkiseudulla hieman alle kympin, muualla Suomessa hieman alle 15 euroa. Lisäksi alle 99 euron tilauksiin tulee pientoimituslisä.

Osalle käyttäjistä jokainen loppusummaan tuleva ylimääräinen euro on liikaa. Kynnyskysymys se on enää yhä harvemmalle.

– On laskettu, että omalla autolla hakeminen maksaa kahdeksan euroa ja tilattuna 11 euroa, että ei sillä ole merkitystä, sanoo ruokaostoksensa netissä tekevä kuopiolainen Anne Vihonen.

Iso osa rahavirrasta tulee yritysasiakkailta

Ruoka.netin seuranta osoittaa, että ruoan verkkokauppa ei ole pelkkää hypetystä, vaan myös kasvavaa liiketoimintaa. Vakioasiakkaita on tällä hetkellä tuhatkunta ja kasvua on tullut viime vuodesta 30 prosenttia.

– Ei tämä hetkessä räjähdä käsiin ja kaupoissa käydään tulevaisuudessakin, mutta jatkuvasti uudet digisukupolvet ryhtyvät kuluttamaan ja kasvu tulee varmasti sitä kautta, kauppias Jyri Stenberg arvioi.

Puolet Ruoka.netin asiakkaista asuu pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Rahavirrasta suurin osa tulee kuitenkin pääkaupunkiseudulta, koska siellä on paljon yritysasiakkaita. Stenbergin mukaan yritys voi tilata helposti 500–1 500 euron edestä ruokaa, kun kotitalouksien kertatilaus on yleensä 100–150 euron arvoinen.

Kasvua Stenberg uskoo saatavan jatkossa esimerkiksi erikoisruokavalioista.

– Suomessa on sata tuhatta keliaakikkoa. Pienillä paikkakunnilla saattaa olla yksi kauppa, josta ei löydy montakaan gluteenitonta tuotetta. Nettikauppa voi toimittaa kotiin tuotteita isommasta valikoimasta ja halvemmalla.

Juttua tarkennettu: Jutussa todettiin, että K-Supermarket Petonen olisi ensimmäinen pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitseva K-ryhmän verkkoruokakauppa. Tarkkaan ottaen kyseessä on ensimmäinen Etelä-Suomen ulkopuolella sijaitseva K-ryhmän verkkoruokakauppa. Niitä on myös Turussa, Imatralla, Lahdessa ja Lappeenrannassa.