Jerusalemin Temppelivuori avattiin taas – tuhat poliisia paikalla

Tilanne Jerusalemissa on pysynyt rauhallisena, mutta turvatoimet ovatkin erittäin tiukat.

Ulkomaat
Israelilaiset poliisit vahtivat rukoilevia palestiinalaisia 31. lokakuuta.
Israelilaiset poliisit vahtivat rukoilevia palestiinalaisia 31. lokakuuta.Abir Sultan / EPA

Israelin viranomaiset ovat avanneet yleisölle Jerusalemin Temppelivuoren, joka suljettiin eilen torstaina. Palestiinalaisten johto kuvasi Israelin tekemää sulkemispäätöstä sodanjulistukseksi.

Pieniä ihmisryhmiä päästettiin Temppelivuorella sijaitsevaan moskeijaan poliisin lukuisien tarkastuspisteiden läpi. Alueen rauhaa valvomassa on yli tuhat poliisia. Poliisi rajoitti muslimien pääsyä alueelle edelleen.

Temppelivuori suljettiin varotoimenpiteenä, kun Israelin poliisi oli ampunut miehen, jonka uskottiin yrittäneen murhata juutalaisen rabbin. Rabbi Yehuda Glick oli vaatinut juutalaisille avoimempaa pääsyä Temppelivuorelle. Tapahtumat saivat palestiinalaisten mielenosoittajat yhteenottoihin poliisin kanssa.

Jerusalemissa tilanne on pysynyt rauhallisena. Sen sijaan Länsirannalla, Ramallahissa mielenosoittajat ottivat yhteen poliisin kanssa. Poliisi torjui mielenosoittajia kyynelkaasulla.

Temppelivuori on juutalaisten kaikkein pyhin paikka. Siellä uskotaan sijainneen juutalaisten muinainen temppeli. Muslimeille vuori on uskonnon kolmanneksi pyhin paikka, koska profeetta Muhammedin uskotaan laskeutuneen sinne taivaasta. Lisäksi kristityt pitävät paikkaa pyhänä, koska siellä uskotaan sijainneen Jeesuksen haudan.

Lähteet: AP