Ydinvoimaloiden yllä uusia lennokkihavaintoja Ranskassa

Ydinvoimaloiden yllä lentävistä miehittämättömistä lennokeista on tehty yhteensä yhdeksän havaintoa eri puolilla Ranskaa.

Kuva: Caroline Blumberg / EPA

Ranskassa viranomaiset kertovat tehneensä uusia havaintoja ydinvoimaloiden yllä lentävistä miehittämättömistä lennokeista. Ranskan valtiollisen energiayhtiön EDF:n edustaja kertoo, että lennokkihavainnot tehtiin torstain vastaisena yönä Pohjois-Ranskassa sijaitsevan Penlyn ydinvoimalan ja maan lounaisosassa sijaitsevan Golfechin ydinvoimalan luona.

Lennokkeja ei ammuttu alas, koska ne eivät aiheuttaneet suoraa uhkaa ydinvoimaloille.

Mysteerisiä lennokkeja on havaittu jo yhdeksän kertaa ranskalaisten ydinvoimaloiden yllä. Ensimmäinen havainto tehtiin lokakuun 5. päivä.

Lennot ovat herättäneet huolen ydinvoimaloiden turvatoimista. Ydinvoimaa vastustava ympäristöjärjestö Greenpeace on kiistänyt, että sillä olisi mitään tekemistä ylilentojen kanssa.

Ranskan laki kieltää lentoliikenteen viiden kilometrin säteellä ydinvoimaloista. Kiellon rikkomisesta voi seurata vuoden vankeusrangaistus ja 75 000 euron sakot.

Ranska on maailman ydinvoimariippuvaisin maa. Yhteensä 58 reaktoria tuottaa yli 75 prosenttia maan energiasta. Hallitseva sosialistipuolue on luvannut vähentää ydinvoimariippuvuutta 50 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. Tämä tarkoittaa 24 reaktorin alasajoa.