Veronmaksajat: Vastuu veronkiristyksistä näyttää kaatuvan kuntien niskaan

Palkansaajan tulovero on kiristynyt vuosia peräkkäin. Se ylittää jo selvästi Ruotsin verotason. Kuntaveron nostot ovat vireillä monessa kunnassa.

talous
Ruotsin ja Suomen verotusta vertaileva grafiikka.
Yle Uutisgrafiikka

Vastuu veronkiristyksistä näyttää kaatuvan kunnille hallituksen sijaan. Veronkorotuksia onkin vireillä monessa kunnassa.

– Se voi tapahtua osin sitä kautta, että kuntaloudessa haasteet jatkuvat ja kunnat nostavat kuntaveroprosenttejaan ja sitä kautta hallitus ei ikään kuin kanna vastuuta verotuksen kiristämisestä, sanoo pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola Veronmaksajain Keskusliitosta.

Kunnat ovat toki nostaneet veroprosenttejaan aiemminkin, mutta erityisesti siinä on kunnostautunut valtio - etenkin nykytaantuman aikana. Talouden kovat ajat ovat kääntäneet ansioverotuksen nousuun vuodesta 2009 eteenpäin. Veronmaksajien keskusliitto ynnäilee, että jo tehdyillä päätöksillä sama meno jatkuu hallituskauden loppuun eli kevään eduskuntavaaleihin saakka.

Sen jälkeenkin veronkiristyksille on tarvetta, koska talousnäkymät ovat heikot. Lisävelkaakaan ei voida loputtomiin ottaa.

Katseet kääntyvät naapurimaahan

Veronmaksajat tarjoaa toista tietä, Ruotsin tietä.

– Verotusta on sen verran paljon kiristetty ja kokonaisveroastekin on noussut merkittävästi, että sitä tietä ei kovin pitkälle pysty jatkamaan, Kirkko-Jaakkkola sanoo.

Veronmaksajien keskusliiton ajatuksena on lisätä työnteon kannustimia ja kansalaisten ostovoimaa, vaikka talouskasvusta tai merkittävistä palkankorotuksista ei olisi tietoakaan.

Veroekonomisti hakee näkemykselleen muodikkaasti tukea Ruotsista. Kirkko-Jaakkolasta länsinaapurin parempi ymmärrys näkyy varsinkin noin 40 000 euroa vuodessa tienaavien keskituloisten kohdalla.

Esimerkksi 40 700 euron vuosipalkasta suomalainen maksoi veroa yli 2000 euroa enemmän kuin ruotsalainen veroveljensä vuonna 2013. Keskituloisen veroprosentti oli Suomessa tuolloin 5,2 prosenttia korkeampi kuin Ruotsissa. Tilanne ei ole siitä juuri kohentunut.

Muissakin tuloluokissa suomalaisen veroprosenti on korkeampi. Muutosta tähän päästään harkitsemaan aikaisintaan ensi kesänä, kun uusi hallitus on päässyt vauhtiin. Kevään eduskuntavaalien alla voidaan veroerosta toki keskustela.