Argentiina vaatii Espanjaa pidättämään Francon diktatuurin ministerejä

Argentiinalainen tuomari haluaa kaksi entistä ministeriä ja 18 muuta espanjalaista Argentiinaan vastaamaan syytteisiin kenraali Francon valtakaudella tehdyistä ihmisoikeusrikoksista.

Ulkomaat
Tuomari oikeuden ulkopuolella.
Argentiinalainen tuomari María Servini de Cubria saapui oikeuskäsittelyyn Madridissa, Espanjassa 29. toukokuuta, jolloin kaksi ihmisoikeusrikkomusten uhria todisti oikeudessa.Juan Carlos Hidalgo / EPA

Argentiinalainen tuomari vaatii Espanjaa pidättämään ja luovuttamaan Argentiinaan 20 ihmistä, joita epäillään kenraali Francisco Francon diktatuurin aikana vuosina 1939–1975 tehdyistä ihmisoikeusrikoksista.

Joukossa on kaksi entistä ministeriä, nyt 79-vuotias entinen sisäministeri Rodolfo Martin Villa ja 86-vuotias entinen asuntoministeri José Utrera Molina. Muut ovat Francon ajan virkamiehiä.

Tuomari María Servini de Cubria on pyytänyt myös kansainvälistä rikospoliisijärjestöä Interpolia antamaan epäillyistä pidätysmääräyksen, jotta heidät voitaisiin luovuttaa kuulusteluja varten Argentiinaan.

Villaa syytetään määräyksen antamisesta vuonna 1976 poliisin tekemään iskuun, jonka kohteena olivat mieltään osoittaneet työläiset, jotka olivat hakeutuneet kirkkoon turvaan. Iskussa kuoli viisi ihmistä. Utreraa puolestaan syytetään yhdeksi virkamiehistä, jotka allekirjoittivat vuonna 1974 määräyksen teloittaa poliisin surmaamisesta syytetty katalonialainen anarkisti.

Epäiltyjen joukossa on myös muun muassa lääkäri, jota syytetään siitä, että hän olisi vienyt vuonna 1967 vastasyntyneen pois äidiltään ja valehdellut, että vauva syntyi kuolleena. Francon ajan rikoksia setvivien järjestöjen mukaan satoja tuhansia lapsia vietiin naimattomilta pareilta tai vasemmisto-opposition tukijoilta ja annettiin adoptoitaviksi. Espanjalaisiin tuomioistuimiin on tuotu 2 000 tapausta, mutta monet ovat törmänneet byrokratian esteisiin. Sairaalat ovat esimerkiksi sanoneet, ettei niillä ole tallella tapauksia koskevia asiakirjoja.

Pidätysmääräykset perustuvat oikeusperiaatteeseen, joka antaa tuomioistuimelle oikeuden tuomita myös ulkomailla tehtyjä vakavia ihmisoikeusrikoksia. Francon valtakauden rikosten uhrit pyysivät Argentiinan apua, koska maalla on luovutussopimus Espanjan kanssa.

Armahduslaki suoja rikoksista epäiltyjä

Espanjassa Francon hallinnon rikoksista epäiltyjä suojaa armahduslaki, joka hyväksyttiin kaksi vuotta Francon kuoleman jälkeen vuonna 1977. Espanjan viranomaiset vetoavat edelleen armahduslakiin kieltäytyessään tutkimassa aikakauden väitettyjä rikoksia, vaikka muun muassa YK on vaatinut lain kumoamista.

Viime vuonna Servini antoi pidätysmääräyksen kahdesta entisestä poliisista, joita epäillään kidutuksesta. Espanjalaiset tuomioistuimet kuitenkin torjuivat luovutuspyynnön.

Francon diktatuurin uhreja tukevan järjestön (siirryt toiseen palveluun) edustajan Maria Arcenegui Siemensin mukaan tapaus oli silti merkittävä, koska poliisit joutuivat tulemaan oikeuteen luovutuskuulemiseen. Tuoretta luovutuspyyntöä hän pitää historiallisena.

– Tämä on hieno päivä, Arcengui sanoo.

Eräs Servinin tutkimien tapauksen kantajista, José Galante toteaa Espanjan televisiolle, että pidätysmääräykset nostavat jälleen esiin ongelman Francon hallnnon edustajien rankaisemattomuuden.

– Tämä päivä tuo toivoa siitä, että nuo rikolliset tuomitaan Argentiinassa ja jopa meidän maassamme, Galante sanoi.

Asianajaja Carlos Seploy toteaa, että tämä on ensimmäinen kerta, kun Francon ajan ministereitä yritetään saada syytteeseen ulkomaisissa tuomioistuimissa. Seploy sanoo myös monien tuomarien ja syyttäjien Espanjassa olevan vakuuttuneita siitä, että tapaukset täytyy tutkia. Hän toteaa, että nyt on Espanjan hallituksen asia viedä pidätysmääräykset tuomioistuimiin. Jos hallitus estää sen, on selvää, että se suojelee tiettyjä ihmisiä, hän sanoo uutistoimisto AFP:n mukaan.

Francon diktatuurin uhreja puolustavat järjestöt haluavat tuomioistuinten tutkivan myös kymmenien tuhansien ihmisten katoamisen Espanjan sisällissodan ja sitä seuranneen diktatuurin aikana.

Lähteet: AFP