Juopuneet suomalaiset heittelivät kananmunia Tuntemattoman sotilaan haudan läheisyydessä Moskovassa

Muistomerkki sijaitsee Moskovan keskustassa, Punaisella torilla.

Ulkomaat
Sotaveteraani asettaa kukan Tuntemattoman sotilaan haudalle Moskovan Punaisella torilla.
Sotaveteraani asettaa kukan Tuntemattoman sotilaan haudalle Moskovan Punaisella torilla.Sergei Ilnitsky / EPA

Moskovan keskustassa pidätettiin lauantaina neljä Suomen kansalaista, jotka heittelivät Tuntemattoman sotilaan haudan läheisyydessä raakoja kananmunia, kertoo Suomen Moskovan-suurlähetystön lehdistöneuvos Kari Ahlberg. Asiasta alun perin kertoivat oikeusviranomaiset uutistoimisto Interfaxille.

Tietotoimiston mukaan suomalaiset pidätettiin Punaisella torilla sijaitsevalla muistomerkillä yhdeksän aikaan lauantai-illalla.

Lehdistöneuvos Kari Ahlberg kertoo, että henkilöt ovat jo palanneet Suomeen. He saivat yleisen rauhan häiritsemisestä kukin 500 ruplan eli noin 10 euron sakot. Ahlbergin mukaan miehet kiistivät aluksi heitä kohtaan esitetyt syytökset, mutta myöhemmin myönsivät tapahtuneen. Suurlähetystön konsulipäivystäjä oli auttamassa tulkkaamisessa suomalaismiehiä Moskovan poliisin kuulusteluissa.

Tuntemattoman sotilaan hauta edustaa sodissa kaatuneita, tunnistamattomia tai kadonneita sotilaita. Kuuluisin tuntemattoman sotilaan hauta lienee Pariisin Riemukaaren alla.

Korjaus: Miehet heittelivät kananmunia muistomerkin läheisyydessä, eivät itse muistomerkkiä.

Lähteet: Interfax