Kuuden metrin päässä unelmasta – piikkilanka ei pysäytä Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia

Tuhannet afrikkalaiset odottavat vuosittain Marokon ja Espanjan välisen rajamuurin päällä oikeaa hetkeä kiivetä aidan yli Euroopan unionin alueelle.

Ulkomaat
Siirtolaisia ylittämäässä aitaa Marokon rajalla Melillassa 31. lokakuuta 2014.
Siirtolaisia ylittämäässä aitaa Marokon rajalla Melillassa 31. lokakuuta 2014.F. G. Guerrero / EPA

– Bosa, bosa, bosa – voitto, voitto, voitto, kymmenet resuiset ihmiset huutavat yhteen ääneen iloisesti Melillan kaupungissa Välimeren Afrikan-puoleisella rannalla.

Miehet ovat aamuhämärässä päässet Marokon ja Espanjan erottavan aidan yli ja onnistuneet harhauttamaan tarkkasilmäiset rajavalvojat. Muutamaa tuntia aikaisemmin he olivat kodittomia ja vailla tulevaisuutta Afrikassa – nyt laittomia siirtolaisia Euroopassa, jossa kaikki on mahdollista.

Melillan kaupunki on osa Espanjaa ja monille laittomille afrikkalaissiirtolaisille turvallisin tie Eurooppaan. Hyvä vaihtoehto on myös toinen Marokon rannikolla sijaitseva espanjalaiskaupunki Ceuta.

Vesireitti Välimeren yli Italiaan, Maltalle tai Kreikkaan olisi myös mahdollinen, mutta laivamatka täyteen ahdetussa ja huonokuntoisessa aluksessa jää monelle viimeiseksi.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan kuluvana vuonna Välimerellä on hukkunut tai kadonnut yli 2 500 Afrikasta Eurooppaan pyrkinyttä siirtolaista. Lisäksi venekyyti on kallis, sillä laittomia kuljetuksia hallinnoivat ihmiskauppaan ja salakuljetukseen erikoistuneet rikollisjärjestöt.

Maata pitkin Afrikasta Eurooppaan

Väkiluvultaan noin Porin kokoiset Ceuta ja Melilla ovat Espanjalle kuuluvia kaupunkeja Pohjois-Afrikassa Välimeren rannalla. Molemmat sijaitsevat Marokon rajojen sisäpuolella, joten ne ovat ainoita Euroopan unioniin kuuluvia alueita, joilla on maaraja Afrikan mantereella.

Kätevien yhteyksien takia Ceuta ja Melilla ovatkin yksi laittomien siirtolaisten pääväylistä Eurooppaan. Ei yhtä suosittu kuin vesireitti Välimeren halki, mutta halvempi ja turvallisempi.

EU:n rajavalvonnasta huolehtivan Frontexin mukaan Ceutan ja Melillan kautta Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten määrä on lisääntynyt selvästi viimeisten vuosien aikana.

Tarkasti vartioidun raja-alueen on vuosikymmenen aikana onnistunut ylittämään noin 30 000 laitonta siirtolaista. Yrittäneitä on satojatuhansia. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan kuluvana vuonna EU-alueelle on Ceutan ja Melillan kautta päässyt laittomasti yli 5 000 ihmistä.

Miljoonien investoinnit eivät riitä

Ceutalla ja Melillalla on yhteensä noin 20 kilometrin pituinen rajalinja Marokon kanssa. Laittoman maahantulon estämiseksi rajalle on rakennettu 6 metriä korkea aita, jonka sisäpuolella on kohdasta riippuen joko yksi tai kaksi matalampaa lisävallia.

Rajamuurin päälle on myös paikoin asennettu piikkilankaa kiipeilemisen vaikeuttamiseksi. Terävät esteet ehdittiin jo kertaalleen purkaa turvallisuussyistä, mutta ne otettiin uudelleen käyttöön laittomien rajanylitysten lisääntyessä. Samalla muuria korotettiin kolmesta kuuteen metriin ja raja-alueelle laitettiin moderni kameravalvontajärjestelmä. Myös rajavalvojien määrää on vuosittain lisätty.

Espanja on viime vuosien aikana investoinut yhteensä yli 140 miljoonaa euroa Ceutan ja Melillan rajaturvallisuuden parantamiseksi. Tulijoiden määrä on kuitenkin kasvanut niin paljon, että keinot laittoman siirtolaisuuden patoamiseksi eivät pure.

Espanjan mukaan tälläkin hetkellä noin 40 000 ihmistä oleilee Ceutan ja Melillan ulkopuolella tarkoituksenaan pyrkiä raja-aitojen yli. He odottavat hämärän laskeutumista tai sumuista säätä ja iskevät huonon näkyvyyden turvin useasta paikasta samanaikaisesti.

Marokon hallitus on vahvistanut, että kaupunkien lähettyvillä majailee kymmeniä tuhansia muualta Afrikasta saapuneita ihmisiä, joista suurin osa on lähtöisin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kuten Kamerunista, Guineasta ja Malista. Joukossa on myös lukemattomia algerialaisia.

Aidan ylittäneiden haavoja.
Aidan ylittäneiden haavoja.F. G. Guerrero / EPA

Kovaa kohtelua ja pakkokäännytyksiä

Ceutassa ja Melillassa tarvitaan edelleen lisää rajaviranomaisia. Espanjan lakien mukaan laittomasti maahan saapuneen siirtolaisen henkilöllisyys, syntymäaika ja kotimaa on selvitettävä. Lisäksi maahantulijalle tulee tarjota oikeusapua sekä mahdollisuus käyttää tulkkia asioidensa hoitamiseen. Viranomaiset ovat myös velvollisia tutkimaan, onko siirtolaista vainottu kotimaassaan.

Ylityöllistettyjen rajavalvojien turhautuminen on kuitenkin johtanut väärinkäytöksiin ja tarpeettomaan voimankäyttöön.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ja espanjalaiset tiedotusvälineet ovat raportoineet tapauksista, joissa maahanpyrkijöitä on ammuttu kumiluodeilla, pudoteltu raja-aidan päältä ja kohdeltu väkivaltaisesti. Lisäksi rajavartijat ovat palauttaneet laittomia siirtolaisia omin päin takaisin Marokon puolelle ja estäneet heitä näin hakemasta turvapaikkaa.

Espanjan rajaviranomaiset Euroopan komission hampaissa

Tiedot siirtolaisten kaltoinkohteluista ovat kulkeutuneet Brysseliin asti. Viimeksi lokakuussa EU:n sisäasioista vastaava komissaari Cecilia Malmström syytti Espanjaa unionin rajasäännösten rikkomisesta ja vaati selvitystä Espanjan rajaviranomaisten toimista. Myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on arvostellut kovasanaisesti Espanjaa siirtolaisten oikeuksien polkemisesta.

Espanja puolestaan haluaisi muuttaa siirtolaissäädöksiä siten, että maahantulijoiden käännyttäminen voitaisiin tehdä nykyistä nopeammin jo rajalla. Maahantuloon liittyviin muodollisuuksiin kuluu aivan liian paljon aikaa ja resursseja, maan sisäministeriö sanoo.

Espanjan mukaan Ceutassa ja Melillassa kaikki siirtolaisille tarkoitetut väliaikaiset asuinsijat ovat jo ääriään myöten täynnä. Esimerkiksi Melillan siirtolaiskeskus vetää enimmillään 1 300 ihmistä, mutta asuntolassa majoittuu jo nyt kolminkertainen määrä maahantulijoita.

Afrikan espanjalaiskaupungeista ei enää tahdo löytyä tilaa uusille unelmiensa tavoittelijoille.

Yle Uutiset / Samuli Harala, Madrid