"Hän on nähnyt vain paperit, ei minua”

Oikeussuojan heikkous on järkyttänyt onnettomuuteen joutuneita ihmisiä, ilmeni Silminnäkijän keräämistä vakuutustarinoista.

terveys
Tässä on vain osa Niinan asiakirjoista, joita on kertynyt 13 vuoden työtapaturmataistelusta
Tässä on vain osa Niinan asiakirjoista, joita on kertynyt 13 vuoden työtapaturmataistelustaYle

”Maanpäällinen helvettini alkoi liikenneonnettomuudesta v. 2012. En olisi pahimmissa painajaisissanikaan voinut kuvitella, miten sietämätöntä ja ihmisarvoa alentavaa on taistella itsestäänselvistä asioista vakuutusyhtiötä vastaan. Pahimpina päivinä toivon, että olisin kuollut tuossa onnettomuudessa - siten olisi helpompaa. Uhrilla ei ole mitään oikeuksia.”

_”Työssä rikkoutunut polvi muuttui synnynnäiseksi vammaksi, kun vakuutuslääkäri sai paperit eteensä. Ilmeisesti hänen pitää tehdä tietty määrä kielteisiä päätöksiä, jotta liiketoiminta pysyy tuottavana._”

Suullisen käsittelyn puute on ongelma

Oikeussuojan heikkous on suurin ongelma, kun ihminen joutuu kamppailemaan vakuutusyhtiön kanssa. Tämä kävi ilmi, kun Silminnäkijä-ohjelma kokosi kansalaisten kertomuksia vammautumisen tai onnettomuuden jälkeisestä vakuutusturvasta.

- Nakkikioskipahoinpitely saatetaan käsitellä suullisesti käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa, vaikka kyse olisi pienestä sakkojutusta. Sen sijaan satojen tuhansia euron vakuutusriita työtapaturmakorvauksesta käsitellään kirjallisesti niin, että korvausta hakeva ei näe tai edes saa puhua asiaa ratkaiseville tuomareille, sanoo asianajaja Jarkko Männistö.

Yle uutisten verkkosivujen, Silminnäkijän Facebook-sivujen, sähköpostin ja puhelimen kautta tuli yhteensä noin 50 kertomusta ihmisiltä, jotka ovat vammautuneet tai joutuneet onnettomuuteen. Yhteistä lähes kaikille oli turhautuminen siihen, että papereiden perustella vammat mitätöidään tai päätellään niiden olevan vanhaa perua.

Pekka Häkkinen kuvaa taistelua vakuutusyhtiön kanssa Monopoli-peliksi, jossa välillä aina palataan lähtöruutuun ja kierros alkaa alusta
Pekka Häkkinen kuvaa taistelua vakuutusyhtiön kanssa Monopoli-peliksi, jossa välillä aina palataan lähtöruutuun ja kierros alkaa alustaYle

Vakuutusyhtiön lääkäri voi sinua näkemättä päättää terveyden tilasi. TK:n lääkäri ei voi potilasta näkemättä edes antaa perus burana reseptiä (jonka saisi ilmanki reseptiä apteekista). Mikä menee tässä pieleen?”

Ensin menee terveys, sitten työ, toimeentulo ja lopulta koti

Vammautuminen ei merkitse vain terveyden menetystä vaan sen mukana saattaa lähteä myös puoliso ja koti. Toimeentulo-ongelmat ovat totaalisia.

”Olin 35-vuotiaana pahassa auto-onnettomuudessa v. -06, sen seurauksena sain lukuisia vammoja. Alkuun kaikki meni hyvin, vakuutusyhtiö maksoi kaiken. Kunnes tuli kirje 'olemme katsoneet että lääkärissäköynnit eivät enää johdu liikennevahingosta ja sen aiheuttamista vammoista.' Olen nyt 44-vuotias ja pysyvästi työkyvytön. Koti meni yms.”

"Työtapaturma vuonna 2006. Lausuntoja useilta ylilääkäreiltä, pysyvästi työkyvytön. Vakuutusyhtiön mielestä täysin työkykyinen. Nyt sossu ainoa mistä saa rahaa. Tippunut täysin yhteiskunnan ulkopuolelle. Älä sairastu Suomessa.”

Pitääkö mennä kiltisti katuojaan päättämään päivänsä?

”Pitäisikö ihmisen, joka on onnettomuusuhri, mennä vain kiltisti katuojaan tai päättää päivänsä, kun ei pysty tekemään vammautuneena työtä? Vakuutusyhtiön vehkeilyn takia ei ole rahaa asumiseen eikä ruokaan, ei mihinkään. Ei ole oikein, että ihmiseltä viedään toisen aiheuttaman onnettomuuden myötä perusturva, terveys, työ, ihan kaikki! Vammanaiheuttaja selviää muutaman satasen sakoilla, uhri maksaa syyttömänä onnettomuuden seurauksia koko loppuelämänsä. Se on todella väärin!”

Kommenttien perusteella ilmeni, että moni oli kuvitellut vakuuttaneensa itsensä riittävästi. Todellisuus on kuitenkin ollut aivan toinen, kun elämä on rysähtänyt hetkessä kasaan.

“Minullakin oli hyvät vakuutukset, tai ainakin luulin. Liikenne, osakasko, itselle oma vapaaehtoinen tapaturmavakuutus. Mistään niistä ei ole ollut apua. Vakuutusyhtiön lääkärin silmissä olen täysin terve. Niin hän on vain nähnyt paperit, ei minua.”

”Käyn jatkuvasti niska-/aivovammakuntoutuksissa vammoihin, joita ei vakuutusyhtiön mukaan ole edes tullut. Olen ollut täysin työkyvytön kolarista lähtien ja täysin kykenemätön tekemään ammattiani vastaavia työtehtäviä, sillä en selviä edes kotioloissa ilman ulkopuolista apua ja kodin ulkopuolella olen täysin muiden avun varassa, myös liikkumisen suhteen. Vammani ovat vieneet minulta täysin oman elämän hallintakykyni. Ihmeellisintä on, että vakuutusyhtiö ei suostu korvaamaan pakollisen liikennevakuutuksen piiriin kuuluvia vammoja. Miksi liikennevakuutus on edes olemassa?”

Vuorovaikutus on minimoitu

- Jokainen oikeudenkäyntejä hoitava tietää, että asia näyttää aina erilaiselta paperilla kuin salissa. Siksi tuntuu varsin ristiriitaiselta, että näitä asioita ratkaistaan menettelyssä, jossa vuorovaikutuksen määrä on minimoitu, kommentoi asianajaja Jarkko Männistö.

Erään ihmisen elämän muutti kauppareissu. Yksi rysäys ja siinä meni työ ja terveys.

Niinan elämä mullistui 25-vuotiaana työtapaturmassa. Nyt hänellä on mm. aivovamma, jatkuvat kiputilat ja liikuntarajoite. Avustajakoira Tosca on kertaalleen pelastanut Niinan hengen.
Yle.

“Monesti sitä mietti miksi ei vain voinut kuolla. Olisi ollut helpompaa. Ei tarvisi miettiä ostaako ruokaa vai lääkkeet.”

Samoilla lausunnoilla eri tulos

Tarinoista käy myös ilmi se, että taistelu kannattaa, toisinaan. Kuten tässä tapauksessa:

“Minä olen saanut vakuutusyhtiöstä samoilla lääkärinlausunnoilla ensin 50% eläkkeen josta valitin, ja se nousikin 70%:iin. Haastoin yhtiön käräjille, ja kas kummaa, ennen oikeudenkäyntiä eläkkeeni nousikin 100%:iin. Kaikki tämä samoilla lääkärinlausunnoilla."

"Tuntuu, että vakuutusyhtiön tarkoitus on saada minut väsähtämään tähän ei korvata leikkiin ja lopettavan sen kesken. Mitä järkeä on tälläisessä systeemissä, joka toistamiseen kuormittaa "oikeuslaitos" -systeemiä."

Mukana on myös asiakkaan ymmärtämättömyyttä

Joissakin vastauksissa ehdotettiin myös ryhmäkanteen nostamista. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Se on rajattu kuluttajariitoihin ja kanneoikeus on vain kuluttaja-asiamiehellä.

Keskusteluun osallistui myös pari vakuutuskäsittelijänä toiminutta henkilöä. He muistuttivat, että lausunnoissa on toivomisen varaa. Lisäksi vakuutusyhtiöltä osataan myös vaatia uskomattomia asioita:

”Sitten on ne, jotka yrittävät saada kaiken hyödyn ja vaativat ihan uskomattomia asioita, esimerkiksi liikennevahinkoa kymmeniä vuosia myöhemmin aloitetun verenpainelääkkeen korvaamista liikennevakuutuksesta (kyllä, olen nähnyt näitä itse!). Ja näistäkin saatetaan valittaa.”

Pekka Häkkinen oli ensihoitajana, kun hän joutui ambulanssin kanssa onnettomuuteen. Seurauksena on työkyvyn osittain vienyt niskavamma
Pekka Häkkinen oli ensihoitajana, kun hän joutui ambulanssin kanssa onnettomuuteen. Seurauksena on työkyvyn osittain vienyt niskavammaYle

”Ei vakuutusyhtiössä mitään lottoamista harrasteta. Varmasti tapauksia joissa virhe on tehty, mutta suurin osa ainakin oman asiakkaan ymmärtämättömyyttä.”

Todista, että olit aiemmin terve

Monissa vastauksissa toistui turhautuminen siihen, että pitää todistaa olleensa aiemmin terve.

”Vakuutusyhtiöt vyöryttävät tapaturman jälkeen hillittömän selvitysvelvollisuuden vakuutetun niskaan. Esimerkki: Täysin selkeän hammastapaturman jälkeen piti haalia menneeltä kymmeneltä vuodelta kaikki mahdollinen materiaali hammaslääkäreissä käynneistä, röntgen-kuvat jne. Tähän kului aikaa lukuisia tunteja, ja vaati satojen kopioiden ottamista jne. Ja tämä siis, jotta vakuutusyhtiö vakuuttuu, että hampaat eivät olleet rikki jo, ennen kuin ne osuivat metalliputkeen.”