1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Ennuste: Jäätalvesta tulossa leudon keskinkertainen

Ilmatieteen laitos aloitti muutama vuosi sitten kokeilun, jossa se pyrkii ennustamaan tulevan talven jäätilanteen.

luonto
Jäätä Vallgrundin merivartioaseman edustalla
Samuel Aghar / Yle

Tulevana talvena jääolot tulevat olemaan leudon keskinkertaiset, ennustaa Ilmatieteen laitoksen jääpalvelu (siirryt toiseen palveluun). Ennusteen mukaan eniten jäätä on maaliskuun alkupuolella ja paksuudeltaan se on keskinkertaista.

Tällä hetkellä Suomea ympäröivien merialueiden veden lämpötila on noin asteen verran keskiarvojen yläpuolella.

Ilmatieteen laitos aloitti muutama vuosi sitten kokeilun, jossa se yrittää ennustaa talven jääoloja etukäteen. Ennusteita tehdään lähinnä talvimerenkulun tarpeisiin.

Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntijan Jouni Vainion mukaan jääennusteet ovat osuneet oikeaan vaihtelevasti.

– Onnistuvat ne paremmin kuin se, että heittää sattumanvaraisen arvauksen, mutta en lähtisi niiden perusteella kauheasti varautumaan esimerkiksi pilkkikeleihin, Vainio naurahtaa.

Jääennusteita tehdään kerran kuukaudessa lokakuusta toukokuuhun.

Lue seuraavaksi