Vainaja löytynyt Turun palotalon raunioista

Pelastuslaitoksen mukaan vainajasta ei vielä voida kertoa enempää. Raivaustyöt jatkuvat palopaikalla. Palon jäljiltä on edelleen kateissa ainakin yksi henkilö.

Kotimaa
Palanut puinen kerrostalo.
Raunistulassa palanut puukerrostalo puoli yhdeksän aikaan tiistaiaamuna.Kalle Talonen / Yle

Pelastuslaitoksen alustavien tietojen mukaan Turun Raunistulan tulipalotalon raunioista on löytynyt yksi vainaja. Edelleen on kateissa yksi talon asukkaista.

Viranomaisten mukaan on mahdollista, että talossa on ollut palon syttymishetkellä myös vieraita. Siksi viranomaisilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka monta ihmistä talossa oli palon sattuessa.

Onnettomuustutkintakeskus on aloittamassa rajun palon tutkinnan iltapäivällä. Aluksi palopaikan täytyy jäähtyä, jotta sitä pystytään tutkimaan tarkasti.

Tulipalo tuhosi puisen kerrostalon yöllä Raunistulassa.