Suomalaistutkimus: Lepakoista löytyi tappavaa tautia aiheuttava bakteeri

Yhteistutkimuksessa havaittiin, että Suomessa ja Brittein saarilla elävät lepakot kantavat Bartonella mayotimonensis -bakteeria. Tutkijoiden mukaan lepakkohysteriaan ei ole syytä, koska lepakon koskettaminen on harvinaista. Lepakoita pitäisi aina käsitellä suojakäsineet kädessä.

Kotimaa

Britannilaiset ja suomalaiset tutkijat ovat löytäneet ensimmäisenä maailmassa lepakoista ihmiselle hengenvaarallisia bakteereita.

Näistä yksi, _Bartonella mayotimonensis _-bakteeri, on aiheuttanut ihmisissä Yhdysvalloissa tappavaa infektiotautia. Suomessa ei ole toistaiseksi tullut ilmi tämän bakteerin aiheuttamia tautitapauksia.

Bartonella-bakteeri voi tarttua ihmiseen lepakoissa elävistä loisista, kuten kirpuista, täikärpäsistä tai luteista. Bakteerin voi saada myös koskettamalla lepakon ulosteita.

Veressä elävät_ Bartonella_-bakteerit aiheuttavat ihmisille kroonisen infektion, joka voi olla välillä vuosiakin oireeton.

Osa Bartonella-ryhmän bakteereista voi aiheuttaa verisuonikasvaimia ihmisillä, joiden immuunipuolustus on heikentynyt voimakkaiden syöpähoitojen ja elinsiirtojen seurauksena_._

Helsingin ja Turun yliopiston tutkijat kuitenkin rauhoittelevat, ettei lepakoista aiheudu ihmisille Suomessa merkittävää vaara, koska lepakon koskettaminen on harvinaista.

Paksut nahkakäsineet riittävät suojaksi, jos esimerkiksi sisälle lentänyt lepakko pitää siirtää ulos.