Salakalastus yhä ammattimaisempaa Loviisanlahdella – kalastuksenvalvoja haluaa lisää valtuuksia

Kalastuksenvalvoja saa paljon ilmoituksia salakalastajista, mutta ilmoittajaa ei saada oikeuteen todistamaan. Pienellä paikkakunnalla omalla nimellä todistamisella voi saada peräänsä vihamiehiä.

Kotimaa
Salakalastus on yleisesti vähentynyt Loviisanlahdella, mutta se on entistä ammattimaisempaa.
Salakalastus on yleisesti vähentynyt Loviisanlahdella, mutta se on entistä ammattimaisempaa.Yle

Salakalastus on muuttunut yhä ammattimaisemmaksi Loviisanlahdella. Tänä syksynä salakalastustapauksia on paljastunut parisenkymmentä, joissa lähes kaikissa on havaittu ammattimaisia piirteitä.

– Näyttää siltä, että he ovat ihan oikeitakin ammattikalastajia. He ovat täällä ammattikalastusrekisterissä ja harjoittavat ammattiaan ihan luvallisesti. Mutta sen lisäksi kalastetaan ilman lupia, kertoo Itä-Uudenmaan kalastusalueen kalastuksenvalvoja Vesa Peltoluhta.

Peltoluhta painottaa, että salakalastusta harrastaa tällä hetkellä "vain muutama ammattikalastaja" ja loviisalaiset ammattikalastajat ovat pääsääntöisesti rehellistä porukkaa.

Loviisalaisen kalastajan Jesse Holmströmin mielestä salapyydystys likaa aiheettomasti ammattikunnan mainetta.

– Koko ammattikalastajapiiri saa huonon maineen kun on muutamia tiettyjä henkilöitä, jotka salakalastavat. Tämä ei ole hyvä juttu ollenkaan, Holmström puuskahtaa.

Kuhat vaarassa

Yleisesti salakalastus on vähentynyt Loviisanlahdella. Epämääräiset verkonlaskijat ovat säikähtäneet aiempaa aktiivisempaa valvontaa, mikä on lisännyt kiinnijäämisriskiä. Aihe on ollut vahvasti esillä myös paikallisissa lehdissä.

Vähäisenkin ammattimaisen salakalastuksen aiheuttamat seuraukset voivat olla silti mittavat. Erityisesti Loviisanlahden tunnettu kuhakanta on vaarassa.

– Kuhaa salakastetaan paljon ja sen lisäksi sitä pyydetään niin pienenä, että se ei ole käynyt mahdollisesti vielä kertaakaan kutemassa. Kuhakannnalla olisi potentiaalia olla täällä erinomainen, mutta se vaan taantuu koko ajan, Peltoluhta sanoo.

Kalastuksenvalvoja penää lisää valtuuksia

Salakalastuksen kitkemiskeinot ovat vähäiset. Luvattomat verkot ovat usein merkkaamattomia ja saalis napataan merestä naaraamalla.

Kalastuksenvalvoja saa paljon ilmoituksia salakalastajista, mutta ilmoittajaa ei saada oikeuteen todistamaan. Pienellä paikkakunnalla omalla nimellä todistamisella voi saada peräänsä vihamiehiä.

Kalastuksenvalvoja kaipaakin lisää valtuuksia.

– Olisi hyvä lisätä valvojien oikeuksia niin, että voisimme tarkastaa veneitä ja laukkuja. Sieltä saattaisi löytyä piilotettuja luvattomia alamittaisia kaloja, Peltoluhta väläyttää.