1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Tutkimus: Säännöllisyys auttaa vauvan hyvään uneen

Säännölliset nukuttamiskäytännöt myös vähentävät kahdeksan kuukauden ikäisten vauvojen yöheräilyä, kertoo Tampereen seudulla meneillään oleva laaja tutkimus.

Kotimaan uutiset
Nukkuva pikkulapsi
Anna Sirén / Yle

Laajassa vauvojen uneen keskittyvässä tutkimuksessa on havaittu, että samanlaisina toistuvat iltatoimet auttavat vajaan vuoden ikäisiä vauvoja nukahtamaan helpommin. Säännölliset nukuttamiskäytännöt myös vähentävät kahdeksan kuukauden ikäisten vauvojen yöheräilyä.

Vastaavaa yhteyttä ei sen sijaan havaittu vielä kolmen kuukauden ikäisillä vauvoilla. Yöhön painottuvan unen rytmi alkaa vasta kehittyä suurin piirtein tuon ikäisillä lapsilla. Vauvaa on hyvä kuitenkin totuttaa pienestä pitäen samanlaisiin iltatoimiin.

– Tehdään ne samanlaiset toimet samassa järjestyksessä. Vauvalle tulee näin säännönmukainen iltarutiini, että nyt on ilta, nyt ruvetaan rauhoittumaan ja nukkumaan, kuvailee tutkija Anneli Kylliäinen Tampereen yliopistosta.

Vaikuttaako nukahtamiskamppailu myöhempään kehitykseen?

Joissakin perheissä vauvan nukuttaminen on yhtä taistelua.

– Sen takia toivomme voivamme tutkia näitä lapsia aika pitkään, jotta näkisimme, onko näillä ensimmäisen vuoden kamppailuilla vaikutuksia lapsen myöhempään kehitykseen, Kylliäinen sanoo.

Voi käydä tietysti niinkin, että tekevät vanhemmat mitä tahansa, silti on ryhmä lapsia jotka nukkuvat miten sattuu.

Anneli Kylliäinen

Vauvan uni on tärkeää paitsi perheen jaksamisen, myös oppimisen kannalta. Oppiminen perustuu siihen, että nukkuessa hermosolujen yhteyksiä vahvistuu ja sammuu.

Meneillään olevassa unitutkimuksessa on mukana lähes 1 700 perhettä Tampereen seudulta. Tämänkin tutkimuksen avulla voi olla vaikea luoda kaikille sopivia ohjeita vauvan nukuttamiseksi, Kylliäinen arvioi.

– Tutkimme vauvan temperamenttia ja muitakin ominaisuuksia. Voi käydä tietysti niinkin, että tekevät vanhemmat mitä tahansa, silti on ryhmä lapsia jotka nukkuvat miten sattuu.

Esimerkiksi neuvoloille voi Kylliäisen mielestä olla mahdotonta antaa kovin tarkkoja ihan kaikille lapsille sopivia ohjeita. Silti joissakin neuvoloissa kokeillaan uniongelmien ennaltaehkäisyohjelmaa osana tutkimusta.

Tutkimus tehdään yhteistyössä Tampereen yliopiston, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin, Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen sekä Itä-Suomen ja Helsingin yliopistojen kanssa.

Lue seuraavaksi