1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

17-vuotiaan Jeren suosio räjähti netissä – biiseillä jo miljoonia kuuntelijoita

Mikkeliläinen lukiolainen Jere Särkkä voitti Avenged Sevenfoldin biisikilpailun. Nyt nuorukaiselle satelee yhteistyötarjouksia.

Kuva: Timo Ikonen / Yle

Näin kajahtaa (siirryt toiseen palveluun) seitsemäntoistavuotiaan Jere Särkän voitokas kappale. Jere voitti Avenged Sevenfoldin järjestämän biisikilpailun kansainvälisen osion. Yhtye pyysi kilpailussa versioimaan bändin peliin säveltämää kappaletta. Palkinnoksi tulee mikkeliläisnuorukaiselle tulee signeerattu kitara ja mainetta.

– Motivaatiota löytyy nyt paljon enemmän, kun näkee, että iso bändi arvostaa.

– Nyt aletaan tekemään musiikkia vielä enemmän ja vähän totisemmin, mutta lukiollekin pitää jättää aikaa, Särkkä järkeilee.

3 000 000 toistoa rikki

Kitaraa ja rumpuja soittanut Jere aloitti oman musiikin tekemisen kolme vuotta sitten, mutta todenteolla on alkanut tapahtua viimeisen kolmen kuukauden aikana. Eri musiikkipalveluissa miehellä on reilut parikymmentätuhatta seuraajaa. Viimeisen kolmen kuukauden aikana kappaleita on kuunneltu yli kolme miljoonaa kertaa.

– Aloin vähän enemmän panostaa siihen musiikkiin ja mainostin sitä oikealla tavalla. En ihan tyrkyttänyt kaikkien naamaan sitä, mutta oikeissa paikoissa.

– Se on hurjaa, kun (soundcloud-palvelussa) eka kaksi vuotta mentiin 200 seuraajalla ja nyt kolmessa kuukaudessa on tullut 12 000. Ei voi välillä uskoa sitä.

Särkkä pitää kontaktiverkostoa äärimmäisen tärkeänä, sillä sitä kautta maine leviää.

Yhteydenottoja riittää

Nyt mikkeliläiselle tulvii kyselyjä uusista kappaleista ja yhteistyötarjouksia satelee muun muassa Englannista ja Yhdysvalloista. Etenkin biisikilpailun jälkeen kyselyjä on tullut ropinalla.

– Yleensä pyydetään tekemään uusi versio tutusta biisistä. Jotkut haluaisivat oman tunnarin. Lisäksi laulajat ja muut musiikintekijät haluavat tehdä yhteistyötä, Särkkä sanoo.

Vaikka nuorukainen haaveilee urasta musiikin parissa, pidetään tohvelit vielä maanpinnalla.

– Jollain tavalla mä haluun vielä pitää sen rahan tästä erillään, ettei se raha ole ainoa motivaattori. Tähän asti minua on motivoinut kommentit ja feedback. Tosin rahan tekeminen olisi iso plussa... että saisi parempia tavaroita.