Nenäpäivä: Hyväntekeväisyyskampanjassa myös hyväntekovälineen pitää olla hyvä

Nenäpäivän tunnusmerkki on kokenut varsinaisen evoluution vuosien saatossa. Nenän viimeisintä mallia edustaa kolmesta erilaisesta hahmosta koostuva Monsteri-nenäperhe.

Kotimaa
Lähikuvassa Nenäpäivän neniä, etualalla vanhin malli ja viimeisenä uusin.
Kalle Mäkelä / Yle

Yksi Nenäpäivän näkyvimmistä tunnusmerkeistä on kampanjan alusta lähtien ollut punainen nenä. Hyväntekeväisyysnenä on vuosien saatossa muuttunut ja nyt käytössä on nenän kolmas sukupolvi.

Ensimmäinen versio nenästä oli muovinen ja se oli varustettu pään ympäri venytettävällä narulla. Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtaja Anu Rapeli kertoo, että muovinenästä luovuttiin, koska sen käyttäminen oli epämukavaa.

Rapelin mukaan muovinenää seurannut vaahtomuovinen malli oli huomattavasti parempi.

– Vaahtomuovinenää oli selkeästi mukavampi käyttää. Siinä ei ollut myöskään naruja, joten nenä pysyi paikallaan itsestään.

Nenien eettinen alkuperä tärkeää

Myös vaahtomuovinenän valmistamiseen liittyvät seikat olivat omiaan muovinenään verrattuna.

Lapset voivat käyttää niitä myös leluina ja leikkiä niillä. Aikuisille jämäkkä nenä sopii vaikka stressileluksi.

Anu Rapeli

– Lähinnä kyse oli valmistusmenetelmistä ja -paikoista. Kävimme erilaisia tehtaita läpi ja saimme Briteistä apua siihen, että löysimme sellaisen paikan, jossa nenää voitiin turvallisesti valmistaa.

Eettisyys on tärkeää nenien valmistuksessa. Rapelin mielestä esimerkiksi se on itsestään selvää, ettei valmistuksessa käytetä lapsityövoimaa. Asiaa ei tarvitse edes erikseen mainita pakkauksessa.

– Teemme yhteistyötä K-kauppojen kanssa ja heillä on ihan omat auditointimenetelmät. Kaikki tuotteet noudattavat K-ryhmän mukaisia vastuullisia toimintatapoja ja luotamme niihin täysin.

Hirviömalli on peräisin briteiltä

Nenäpäivä-nenän viimeisin malli on jo toista vuotta käytössä oleva Monsteri-nenä. Rapelin mielestä aika oli kypsä uudenlaiselle nenälle.

– Kampanjassa oli käytetty punaista nenää jo kuusi vuotta. Halusimme tuoda osallistujille vaihtoehtoja.

Etsimme koko ajan ekologisia vaihtoehtoja. Olemme miettineet nenien kierrätyskaarta. Toivottavasti myös siinä näemme tulevaisuudessa evoluutiota.

Anu Rapeli

Vaihtoehtoja edustavat Monsteri-perheen kolme erilaista hahmoa: Kapteeni Nekku, Klyvarus ja Rystynokka. Erilaisia hahmoja muistuttavat nenät ovat rantautuneet Suomeen Isosta-Britanniasta.

– Teemme tätä tiiviissä yhteistyössä brittien kanssa, koska sieltä Nenäpäivä on alun perin tullut. Heillä on ollut käytössä erilaisia hahmoja jo 25 vuoden ajan, Rapeli toteaa.

Neljäs sukupolvi jo suunnitteilla

Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtajan mielestä yksi Monsteri-nenän hyvistä puolista on se, että neniä voi käyttää myös Nenäpäivä-kampanjan ulkopuolella.

– Lapset voivat käyttää niitä myös leluina ja leikkiä niillä. Aikuisille jämäkkä nenä sopii vaikka stressileluksi.

Nenäpäivä-nenien neljäs sukupolvi on jo tiukasti suunnitteilla. Ekologisuus näyttelee suurta osaa myös tulevan nenän valmistuksessa.

– Etsimme koko ajan ekologisia vaihtoehtoja. Olemme miettineet nenien kierrätyskaarta. Toivottavasti myös siinä näemme tulevaisuudessa evoluutiota.