Opettajat neuvottomina: Lapset jakavat pornovideoita älykännyköillään

Lounais-Suomen poliisiasemalla pelätään, että muut työt jäävät tekemättä, jos lasten nettipuuhista aletaan tehtailla tutkintapyyntöjä ja lastensuojeluilmoituksia.

internet
Älypuhelin nuoren kädessä
Pekka Havukainen / Yle

Vanhempien on valvottava entistä tarkemmin alakouluikäisten lastensa netinkäyttöä, vaativat Lounais-Suomen poliisilaitoksen nettipoliisi ja erityissosiaalityöntekijä. Erityisenä huolena on alakouluikäisten nettipornon katselu älykännyköiden avulla – jopa koulun välitunneilla.

Raision poliisiasemalla työskentelevä erityissosiaalityöntekijä Virpi Pietilä kertoo saaneensa lokakuun lopulla asiasta toistakymmentä yhteydenottoa opettajilta ja sosiaalityöntekijöiltä. Raision, Mynämäen, Nousiaisten ja Maskun alueelta tulleissa yhteydenotoissa on pyydetty opettajille koulutusta ja muita toimintaohjeita.

Pietilän mielestä yli kymmenen yhteydenottoa alakoululaisten nettipornon katselusta on paljon, sillä ennen lokakuuta vastaavia ei tullut lainkaan. Kyse on ollut alakouluikäisistä lapsista, nuorimmillaan yhdeksänvuotiaista. Virpi Pietilä ja nettipoliisi Riku Sukari haluavat vedota vanhempien vastuuseen lapsistaan.

"Markkinoilla on kännyköitä ilman nettiä"

Älykännykän käytön valvominen on vanhemmilta helpommin sanottu kuin tehty. Aiempi ohje, jonka mukaan perheen tietokone on sijoitettava kotona yhteisiin tiloihin, on pahasti hapantunut.

Virpi Pietilä ja nettipoliisi Riku Sukari painottavat yhdessä laatimassaan mielipidekirjoituksessa, että lasta ei saa jättää nettimaailmaan yksin. Ei, vaikka netti on kaikkialla.

Jos valvonta ei onnistu, niin markkinoilla on onneksi kännyköitä joissa nettimahdollisuutta ei ole.

Virpi Pietilä ja Riku Sukari, Lounais-Suomen poliisilaitos

– Jos valvonta ei onnistu, niin markkinoilla on onneksi kännyköitä, joissa nettimahdollisuutta ei ole. Lapsen puhelimen voi ottaa yöksi pois, se on myös valvontaa, kaksikko ehdottaa.

OAJ:n Luukkainen: Neuvo ei ole tästä maailmasta

Opettajien ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mielestä pornon katselu älykännyköillä on asia, josta pitää olla huolissaan, koska lapset ovat suojattomia. Toisaalta Luukkaisen mukaan kaikki kielletty on aina kiehtonut lapsia, myös porno printtiajoista lähtien. Sähköiset välineet ovat vain tuoneet pornon helposti saataville.

– Asiaan pitää ehdottomasti puuttua, mutta ei pätkääkään rangaistusmielessä vaan kasvattamalla. Ehdottaisin, että opettajat ottavat asian soveltuvalla tavalla vanhempien kanssa puheeksi, jotta nämä voisivat neuvoa lapsiaan.

Olli Luukkainen ei innostu lounaissuomalaisesta ratkaisumallista, jossa lapsille annettaisiin kännykät mutta ei nettiliittymää.

Asiaan pitää ehdottomasti puuttua, mutta ei pätkääkään rangaistusmielessä vaan kasvattamalla.

Olli Luukkainen, OAJ:n puheenjohtaja

– Se neuvo ei ole tästä maailmasta. Se ei ole mahdollista.

Voiko kännykän tarkistaa?

Lounais-Suomessa noussut huoli pornovideoista ei ole uusi, vaikka ongelma ajoittuu samaan aikaan älykännyköiden yleistymisen kanssa. Esimerkiksi vuonna 2005 Tanja Karpela ajoi kulttuuriministerinä netin suodatusohjelmien käyttäänottoa kirjastoissa. Hankkeen vastaanotto oli ristiriitainen.

Virpi Pietilä ja Riku Sukari painottavat, että vastuu lasten netinkäytöstä kuuluu vanhemmille. Sitä eivät valvo opettajat eikä nettipoliisi. Mielipidekirjoituksessaan he muistuttavat, että lastensuojelulaki menee yksityisyydensuojan edelle.

– Tarvitaanko ehjän perheen sisällä yksityisyyden suojaa? Vai voiko vanhempi vedota tähän ja jättää siksi lapsen viestit lukematta ja kännykkä tarkistamatta? Yksityisyyden suoja alkaa mielestämme korostua perheen sisällä vasta, kun lapsi lähenee täysi-ikäisyyttä, Sukari ja Pietilä kirjoittavat.