Kirjailija sairastui parantumattomaan syöpään – "Tekemällä tylsiä asioita aika tuntuu pidemmältä"

Sairastuminen krooniseen verisyöpään toi Kirsti Kuroselle tilaisuuden toteuttaa unelmansa ja ryhtyä vapaaksi kirjailijaksi. Kuusi vuotta diagnoosin jälkeen Kuronen haluaa elää mahdollisimman hidasta elämää, koska silloin aika tuntuu pidemmältä.

Kotimaa
Kirsti Kuronen studiossa
Mari Siltanen / Yle

Lempääläläisen Kirsti Kurosen elämästä on helppo poimia muutamia merkityksellisiä lukuja. Hän on kirjoittanut kymmenen vuotta. Niiden aikana on syntynyt 18 kirjaa.

Kuusi vuotta sitten hän sairastui myeloomaan eli plasmasolusyöpään. Siinä vaiheessa Kurosella oli takanaan 17 vuotta samassa työpaikassa TV2:lla kameramiehenä. Työn ohessa hän oli kirjoittanut viisi vuotta.

– Unelmanani oli, että jonain päivänä jäisin vapaaksi kirjailijaksi, mutta se oli sellaista ”ehkä”, ”jonain päivänä” -tyyppistä. Sinä päivänä kun kuulin sairastavani syöpää päätin, että hetki tehdä unelmasta totta on nyt tässä.

Kirsti Kuronen sai diagnoosin sairaudestaan huhtikuussa. Sairaus on krooninen, eikä siitä voi nykyisillä menetelmillä parantua.

– Ensimmäinen ajatus ihan valehtelematta oli, että ihanaa kun koko kesä on nyt lomaa. Ei siis ollenkaan se, että kamalaa kun on syöpä.

Eniten ajatuksia herätti se, että oma syöpäni oli sellainen, jota ei voida parantaa.

Kirsti Kuronen

Syöpään sairastumisestaan Kuronen ei yllättynyt. Hänen isänsä oli menehtynyt jo aiemmin syöpään ja sairaus oli ollut lähellä muutenkin.

– Eniten ajatuksia herätti oikeastaan se, että oma syöpäni oli sellainen, jota ei voida parantaa. Koska olin oppinut luottamaan ruumiseen ja olemaan vahva, se askarrutti.

Asenteella elämään sairauden kanssa

Kirsti Kurosen positiivinen tapa ajatella auttoi hänet yli sairastumisen kriisin.

– Minä olin sinut itseni kanssa ja elämä muilta osin oli järjestyksessä.

Hän kertoo päättäneensä heti alkuun voimakkaammin jatkaa kuten siihenkin asti.

Mielikuvituksen avulla voin rakentaa lapselleni sellaisen tulevaisuuden, jonka toivoisin näkeväni.

Kirsti Kuronen

– Käytännössä se tarkoitti sitä, että uskallan tehdä asioita, en mieti muiden ajatuksia minua kohtaan ja jos tekemisistäni ei ole kenellekään haittaa, voin tehdä mitä haluan. Ja jotenkin ajattelin syövän mahdollisuutena.

Yksi Kirsti Kurosen surun aiheista oli tajuta, ettei hän ehkä näe lapsensa aikuisuutta. Apuun tuli mielikuvitus.

– Huomasin, että mielikuvituksen avulla voin rakentaan hänelle sellaisen tulevaisuuden, jonka toivoisin näkeväni. Mielikuvitus lohduttaa.

Kirjoittaminen on Kuroselle myös äärimmäisen tärkeää.

– Kirjoittaminen hoitaa.

”Elämän hidastaminen tuo lisää aikaa”

Joka kevät Kirsti Kuronen viettää viikon Vänön saaressa Saaristomerellä. Saarella ei asu kuin muutama ihminen.

– Siellä saattaa mennä monta päivää niin, ettei törmää muuta kuin kettuun.

Kuronen kertoo viikon saaressa tuntuvan kuitenkin kuukaudelta, kun sen aikana ei ole velvollisuuksia eikä tarvitse tehdä mitään. Hän on yrittänyt tuoda ajan hitauden myös kotiin.

– Tekemällä samoja, tylsiä ja rutiininomaisia asioita elettävä aika tuntuu paljon pidemmältä.

Sirkeänä syövän kanssa

Kirsti Kurosen tavoin kirjailija Ata Hautamäki elää ja kirjoittaa myös syöpä seuranaan. Hautamäki sairastaa ohutsuolen syöpää. Hänen hyvin harvinainen sairautensa havaittiin vuonna 2013 Saksassa. Kuronen ja Hautamäki ovat kiertäneet yhdessä kirjastoissa kertomassa siitä, miten vakava sairaus vaikuttaa luovaan työhön.

Tämän vuoden kestänyt kiertue sai alkunsa Kirsti Kurosen alkuvuodesta julkaistusta kirjasta Väärää verta.

– Ata luki kirjan ja löysi siitä paljon samaistuttavaa ja reipasta asennetta. Sen perusteella hän ehdotti, että lähtisimme tapaamaan ihmisiä.

Sirkeät syöpäsiskot ovat vierailleet Tampereella Tesoman kirjastossa ja seuraavaksi on edessä vierailu Hervannassa.

– Me olemme tavanneet ihmisiä, joita jokin vakava sairaus on raapaissut läheltä. He haluavat kertoa ja jakaa kokemuksiaan. On ihana nähdä näiden ihmisten silmistä, miten tulee ymmärretyksi, Kuronen kertoo.