Lähimmäistä muistetaan lamassa, vaikka rahaa olisi niukasti

Taantuma ei vähennä auttamisen halua. Lahjoitussummat pienevät ja avustuskohteet kuitenkin vähenevät, jos rahaa ei ole käytettävissä entiseen malliin.

Kotimaa
SPR:n lipaskerääjä Hämeenkadulla
Liisa Leinonen / Yle

Taantuma saa hyväntekeväisyysjärjestöjen lahjoittajat varovaisiksi.

Kirkon ulkomaanavusta kerrotaan, että järjestö ei odota tulokseensa kasvua enää ensi vuonna.

Suomen Punaisessa Ristissä puolestaan on havaittu, että ihmiset suuntaavat lahjoituksia aiempaa enemmän kotimaan avustuskohteisiin ulkomaiden sijaan.

– Kun talous tiukkenee, kotimaan lahjoituskohteet nousevat, kertoo varainhankintajohtaja John Ekelund.

Ekelundin havaintojen mukaan moni on nyt lahjoituksissaan aiempaa varovaisempi. Tämä näkyi esimerkiksi tämän vuoden Nälkäpäivän keräyksessä.

– Ihmiset osallistuvat mielellään, mutta pienemmillä summilla. Annetaan enemmän kolikoita kuin seteleitä.

Suomen Unicefilla taantuma ei paljoakaan näy, kertoo varainhankinnan johtaja Liisa Susiluoto. Susiluodon mukaan vakiintuneet kuukausilahjoittajat, jotka ovat järjestön varainkeruun kivijalka, eivät hevin lopeta tukeaa.

– Tavallisin lahjoittajamme on kuukaislahjoittaja. Taloustilanne näkyy ehkä enemmän lipauskeräyksen tapaisissa satunnaisissa tempauksissa, kuvailee Susiluoto.

Halu auttaa ei häviä

Vaikka lahjoittajien kukkaronnyörit tiukentuisivat, auttamishaluja kuitenkin on.

– Auttamishalu ei hiivu, mutta realiteetit voivat tulla vastaan, kuvailee Kirkon ulkomaanavun johtaja Ritka Heino.

Annetaan enemmän kolikoita kuin seteleitä.

John Ekelund

Heinon mukaan lyhyemmässä talouden notkahduksessa avustusjärjestöjen saamien lahjoitusten määrä voi jopa nousta, kun ihmiset haluavat auttaa pulassa olevaa lähimmäistä.

Nyt taantuma on kuitenkin jatkunut jo sen verran pitkään, että moni miettii tarkasti, paljonko voi lahjoittaa. Heino arvelee myös, että ihmiset valitsevat jonkin lahjoituskohteen eivätkä anna rahaa monelle taholle.

Raha saattaa olla monella tiukassa, mutta ainakin Lahdessa käytettyjä vaatteita lahjoitetaan edelleen kiitettävästi. Lahden Kontti-kierrätystavaratalon päällikkö Rainer Ihatsun mukaan Kontin lahjoitusmäärät ovat kasvaneet tasaisesti.

– Lahtelaiset ja lähiseudun asukkaat ovat olleet oikein hyviä auttamaan. Sen huomaa, että jos itsellä on vähän huonommin asiat, halutaan olla solidaarisia ja auttaa muita.