Tee hyvää syömällä nenämunkki tai palkkaamalla nenärenki

Nenäpäivällä kerätään varoja esimerkiksi kehitysmaiden lasten koulutukseen ja elinolojen parantamiseen. Hyvään tarkoitukseen kerätään rahaa monella tavalla myös Päijät-Hämeessä.

Nenäpäivä
Nenäpäivän munkit rasiassa.
Marko Mussalo

Nenäpäivä näyttäytyy Päijät-Hämeessä tänä vuonna laajempana kuin koskaan. Hyväntekeväisyystapahtumaan liittyen on luvassa viikonvaihteen tuntumassa on monenlaisia tapahtumia.

Lipaskeräyksiä on eri puolilla maakuntaa.

Salpausselän Kennelpiiri on ollut tänä vuonna keräyksessä näyttävästi mukana, muun muassa koiranäyttelyllä. Kennelpiirin nenäaktiivi Mona Brohm iloitsee, että kaksijalkaisten ystäviä ei ole ollut vaikea houkutella tekemään hyvää:

– Hommassa on ollut mukana kuusi eri seuraa ja kahdeksan yritystä. Heidän avullaan olemme saaneet alueelle paljon hyväntekeväisyystoimintaa. Meillä on myös Facebookissa nenäpäivälle oma yhteisö, johon tulee jatkuvasti uusia seuraajia, vaikka kampanja on kohta tältä vuodelta ohi.

Salpausselän Kennelpiiri kerää varoja myös lauantaina Lahden matkustajasatamassa järjestettävällä koirakulkueella.

Perjantai on Nenäpäivä

Mukana Nenäpäivän keräyksessä ovat myös lukuisat muut toimijat. Lahden uusi kesäteatteri järjesti Nenäpäivä-show'n torstaina.

Yle Lahden toimittaja Vihtori Koskinen heittäytyy keräyksen kunniaksi perjantaina nenärengiksi ja tekee pientä maksua vastaan ihmisten arjen askareita ympäri maakuntaa.

Myös ravitsemusalan toimijoita on mukana tekemässä hyvää. Heinolassa Pekan Leipä on pyöräyttänyt myyntiin Nenäpäivä-munkkeja, Lahdessa ravintola Martina lahjoittaa osasta annoksistaan euron hyväntekeväisyyteen ja Karismassa Lauantai-kahvila paistaa lauantaina Nenäpäivä-vohveleita.

Nenäpäivällä kerätään varoja muun muassa kehitysmaiden lasten koulutuksen ja terveydenhuollon sekä elinolojen parantamiseksi. Nenäpäivää vietetään perjantaina 7. marraskuuta.