Malmin lentokentän puolustajat järjestävät mielenosoituksen eduskuntatalolla

Valtio on ilmoittanut luopuvansa Malmin lentokentästä vuoteen 2016 mennessä. Lentoaseman puolustajat eivät kuitenkaan luovuta.

Malmin lentokenttä
Malmin lentokenttä.
Lentokoneita Malmin lentokentällä.Sampo Kiviniemi.

Taistelu Malmin lentoasemasta jatkuu. Nyt lentokentän puolustajat suunnittelevat mielenilmausta eduskuntatalon edessä.

Valtio on ilmoittanut luopuvansa Malmin lentokentästä vuoteen 2016 mennessä. Helsingin kaupunki suunnittelee alueelle uutta asuinaluetta. Malmin lentoaseman puolustajat eivät sulata perusteluja.

– Helsingissä on 21 samankokoista aluetta, jonne voitaisi rakentaa suoraan. Ei tarvitsisi purkaa tätä maailmanperintökohdetta, tai museokohdetta. Tätä toimivaa lentokenttää, joka on Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä ja pääkoulutuskenttä, kuvailee Sami Saikkonen Malmin lentoaseman ystävien hallituksesta.

Mielenosoitus järjestetään marraskuun 18. päivä. Silloin eduskuntatalon edessä tullaan näkemään muun muassa siivetön lentokone.