Mikä saa haastamaan itsensä äärirajoille? Vuorijuoksija ja vuorikiipeilijä kertovat

Kymmeniä kilometrejä juoksua yksin pimeässä vuoripoluilla ja Mount Everestin huipulle kiipeäminen. Kestävyyskoitoksia kiertävä Noora Pinola ja vuorikiipeilijä Mia Graeffe harrastavat vapaa-ajallaan lajeja, joissa koetellaan fyysisiä ja henkisiä rajoja. Mikä saa heidät kerta toisensa jälkeen haastamaan itsensä ja miten he onnistuvat yhdistämään lajin arkeensa?

terveys
Noora Pinola
Noora Pinola juoksemassa Gabyssa Aostan laaksossa Italiassa.Jukka Pinola

Noora Pinolalla on takana satakunta kestävyysmatkaa: muun muassa polkujuoksuja, seikkailukisoja ja ultramatkoja.

Pinola, jonka päälaji on vuorijuoksu, selvitti elokuussa toistamiseen Ultra-Trail du Mont-Blanc -kisan. Kyseessä on vuoripolkujuoksu, jossa taivalletaan 168 kilometrin matka. Hän oli reitillä kaksi yötä ja yhden päivän.

– Kun on soolokisa, pitkä matka ja monta yötä yksin vuorilla, vaatii henkistä kapasiteettia, että saa motivoitua itseään.

Hankalinta on unenpuute, jos kisa kestää useita vuorokausia.

– Fyysinen rasitus ei ole enää mikään uusi juttu. Olen jo tottunut siihen, miltä se tuntuu, ja tiedän, että välillä ollaan aallonpohjalla, mutta sieltä tullaan aina ylös.

Pinola on muun muassa juossut Alppien yli Saksasta Italiaan kahdeksan päivää kestäneessä etappikisassa ja osallistunut alppiarmeijan testauskisana aikoinaan toimineeseen vuorihiihtoon, jossa noustaan yöllä lähes 4 000 kilometrin korkeuteen ja liikutaan jäätiköllä köysillä. Hän ei ole kertaakaan loukkaantunut tai joutunut jättämään kisaa kesken.

– Siitä saa tosi hyvät fiilikset kisan jälkeen, kun tajuaa, mitä on tullut tehtyä.

"Ei voi murehtia asuntolainaa tai työpalavereita"

Kun Pinola aloitti harrastuksen 15 vuotta sitten, oli motivaationa halu kokeilla omia rajoja.

– Sen jälkeen on huomannut, että ehkä niitä ei oikeastaan olekaan vaan ne ovat enemmänkin pään sisällä.

Yhtäkkiä ongelma onkin se, riittääkö ruoka ja juoma ja missä lepää. Mennään hyvin simppelille tasolle.

Noora Pinola

Nykyään hän nauttii ennen kaikkea harrastuksen mukanaan tuomista kokemuksista ja erilaisista ympäristöistä. Häntä kiehtoo myös se, että raskaissa kestävyyskoitoksissa on keskityttävä tiettyyn hetkeen eikä voi ajatella mitään muuta.

– Kun on kaikki muu arki pyöritettävänä ja lähtee kisaan, jossa vie itsensä henkisesti ja fyysisesti äärirajoille, ei ole mitään mahdollisuutta murehtia asuntolainaa tai työpalavereita. Yhtäkkiä ongelma onkin se, riittääkö ruoka ja juoma ja missä lepää. Mennään hyvin simppelille tasolle.

Lääketieteellisenä asiantuntijana työskentelevällä Pinolalla harrastuksen, perheen ja työn yhteensovittaminen on onnistunut hyvin, sillä hänelle ja hänen miehelleen urheilu on elämäntapa. 4-vuotias tytär kulkee usein harrastuksissa mukana.

– Viikonloppuna liikumme paljon perheen kanssa yhdessä, ja lomat ovat hyvin urheilupainotteisia. Tuemme myös toistemme kisareissuja.

Järkevintä on sovittaa vaativa harrastus omaan elämään.

– Kannattaa suhtautua niin, että tämä ei ole minun vaan perheen harrastus. Kyllä sen saa sujumaan, jos tarpeeksi tykkää ja urheilee perheen ehdoilla.

Vuorikiipeilijän pitää rakastaa treeniä

Mia Graeffe päätyi vuorikiipeilijäksi vaellusharrastuksen kautta. Lopullinen into syttyi, kun hän kiipesi vuonna 2001 Ecuadorissa sijaitsevalle Cotopax-tulivuorelle. Sen jälkeen hän on kiivennyt eri puolilla maailmaa, niin Himalajalla kuin Alpeillakin. Keväällä hän valloitti maailman korkeimman vuoren Mount Everestin huipun kolmantena suomalaisnaisena.

Mia Graeffe
Mia Graeffe Baruntse-vuoren ykkösleirissä Himalajalla syksyllä 2011. Taustalla näkyy Makalu-vuori. Noora Sotaniemi

Urheilu on ollut Graeffelle aina elämäntapa, ja hän nauttii kovasta treenistä.

– Harjoittelua pitääkin rakastaa melkein yhtä paljon kuin itse kiipeilyä, koska joutuu treenaamaan niin paljon.

Hän pitää vuorikiipeilyn kokonaisvaltaisuudesta, sillä jo valmistelusta lähtien kiipeilijä saa kehittää monia taitoja. Jokainen matka on myös seikkailu uusine ihmisineen.

On palkitsevaa, kun näkee paljon vaivaa ja ponnistelee ylös pääsemiseksi.

Mia Graeffe

– Vuorikiipeilyssä kiehtoo yhdistelmä henkistä ja fyysistä puolta, ja ulkona tekeminen antaa siihen oman ulottuvuutensa. On palkitsevaa, kun näkee paljon vaivaa ja ponnistelee ylös pääsemiseksi. Vuorilla on äärimmäisen kaunista enkä vaihtaisi sitä mihinkään.

Hän sanoo, että mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen haastaa, mutta samalla oppii uusia taitoja ja löytää itsestään uusia piirteitä.

Painosta lähti kymmenen kiloa

Haasteellisin vuori Graeffelle on ollut Himalajalla sijaitseva Lhotse vuonna 2012. Huipulle pääseminen vaati paljon teknistä kiipeilyä kivellä ja jäällä.

– Se oli ensimmäinen kasitonninen, jonka huipulle pääsin. Kun se meni hyvin, uskalsi lähteä Everestille.

Kiipeilijä lumisella vuorella.
Mia Graeffe otti kuvan kiipeilijästä Baruntse-vuorella Himalajalla vuonna 2011. Hän kiipesi itse samaa seinämää. Mia Graeffe

Vaikka kiipeilijät valmistautuvat hyvin, on olemassa myös riskejä, jotka voivat yllättää.

– Luonnonvoimia ei kannata lähteä haastamaan vuoristossa. Kelit muuttuvat tosi nopeasti ja ovat usein vaikeasti ennakoitavissa.

Graeffen mukaan vuorikiipeilyn henkinen puoli näkyykin siinä, että pitää hallita itsensä ympäristössä, jota on vaikea kontrolloida.

– On usein aika haastavaa istua päivätolkulla teltassa ja odottaa kelien muuttumista paremmaksi.

Nepalin ja Tiibetin rajalla sijaitsevalla Cho-oyon vuorella keväällä 2010 kaikki tuntui olevan retkikuntaa vastaan.

– Tuulet olivat tosi voimakkaita, lunta ei ollut juuri nimeksikään, sinistä jäätä oli joka paikassa. Keittimiä hävisi tuulessa ja emme päässeet sulattamaan tarpeeksi vettä. Sairastuin vatsatautiin ja jouduin kääntymään ympäri. Paino putosi melkein kymmenen kiloa, hän muistelee.

Hän naurahtaa, että kiipeily vaatii tietynlaista kurjuuden sietokykyä. Myös olosuhteet ovat melko alkeelliset, joten pienestä ei pidä säikähtää.

Työnantajan joustaminen tärkeää

Ilman työnantajan joustavuutta Graeffen olisi mahdotonta harrastaa vuorikiipeilyä. Yli 8 000 metriä korkeiden vuorten valloittaminen vie kaikkiaan pari kuukautta aikaa.

– Vuorikiipeily pitää priorisoida, sillä se ei ole yksi harrastus muiden joukossa.

Hän tekee vuorotyötä lentoemäntänä, joten myös harjoittelu vaatii tarkkaa suunnittelua.

– Paljon joudun myös katsomaan, että saan tarpeeksi unta ja lepoa. Se on tosi tärkeää palautumisen kannalta.