Tutkimus: Autot kuluttivat jopa 40 % ilmoitettua enemmän polttoainetta

Transport&Enviroment-järjestö syyttää autotehtaita suoranaisesta huiputtamisesta, josta koituu kuluttajille satojen eurojen arvioitua suuremmat kulut vuosittain.

talous
Uuden Mercedes-Benzin tuotemerkki auton keulalla.
Transport&Enviroment-järjestön testeissä Mercedeksen tosielämän polttoaineenkulutus oli pahimmillaan 40 prosenttia suurempi kuin valmistaja Daimlerin ilmoittama.Yle

Autotehtaiden ilmoittamat polttoaineen kulutusluvut ovat yhä useammin utopiaa. Viimeisimmässä eurooppalaistutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) mm. Mercedes kulutti jopa 40 prosenttia enemmän kuin mitä tehdas ilmoittaa.

Eurooppalaisen Transport&Enviroment-järjestön testeissä todettiin, että runsaan kymmenen vuoden aikana autojen ilmoitettu kulutus on ollut yhä useammin ihan muuta kuin mitä ne todellisessa ajossa kuluttavat.

Mercedeksen ohella myös BMW ja Ford kuluttivat selvästi yli 30 prosenttia enemmän kuin mitä esitteissä luvattiin. Listan toisessa päässä olivat Toyota ja Peugeot/Citroen, jotka nekin kuluttivat yli 20 prosenttia ennemmän kuin mitä luvattiin.

Myös hiilidioksidipäästöissä todellisuus on usein toinen kuin mitä viranomaisille ilmoitetaan. Esimerkiksi Opel/Vauxhall-autojen päästöt poikkesivat huomattavasti siitä, mitä niiden valmistaja GM ilmoittaa viranomaisille.

Transport&Enviroment-järjestö syyttää autotehtaita suoranaisesta huiputtamisesta, josta koituu kuluttajille satojen eurojen arvioitua suuremmat kulut vuosittain. Järjestön mukaan arvot mitataan ihanteellisissa laboratorio-olosuhteissa, jotka eivät vastaa todellisuutta.

Eurooppalaiset autotehtaat puolestaan vastaavat, että kaikki kuljettajat ovat erilaisia ja kulutus vaihtelee sen mukaan suuresti.