PAM: Alipalkkauksesta tiedossa vain jäävuoren huippu

Ongelma on tuttu palvelualalla. Esimerkiksi PAMin Häme-Pirkanmaan aluetoimiston riitajutuista lähes puolet liittyy palkkasaataviin.

Kotimaa
Henkilö pyyhkimässä lavuaaria.
Yle

Häme-Pirkanmaan aluetoimistossa on hoidettu tänä vuonna yhteensä 160:tä työpaikkojen riitajuttua. Niistä yli 70 liittyy palkkasaataviin.

– Ongelmia on etenkin uutena alalle tulevilla. Samoin maahanmuuttajilla, joilla ongelmana on usein myös kielimuuri, sanoo PAMin aluepäällikkö Marja Lindgren.

Lindgren muistuttaa, että vain murto-osa työehtojen polkemisesta tulee ammattiliiton tietoon.

– Tilanne on se, että tässä vain jäävuoren huippu. Osa sovitaan ilman liiton puuttumista.

Työsuhteen ehtoja poljetaan herkemmin taantuman aikana.

– Nyt on menty jonkin aikaa taantuman kynsissä, ja silloin ruvetaan miettimään mistä voisi säästää. Aina kyse ei kuitenkaan ole tahallisesta vedättämisestä vaan myös tietämättömyydestä, sanoo Marja Lindgren.