Kuopiosta löytyy yli kolmemetrinen kappale Berliinin muuria – "Se symboloi ovien aukeamista länteen"

Harva paikallinenkaan tietää, että Kuopiosta löytyy kappale Euroopan kahtiajakautuneisuuden historiaa. Muurinkappaleen omistavan ovitehtaan tekniselle päällikölle monumentti kuvastaa edelleen vapautta.

Kotimaa
Kappale Berliinin muuria Kuopiossa talvimaisemassa.
Varpu Mäntymäki / Yle

Berliinin muurin purkamisesta tulee tänään sunnuntaina kuluneeksi 25 vuotta. Kuopiossa toimivalla Jeld-Wenin ovitehtaalla on historian merkkipaalusta varsin konkreettinen muistutus: pihalla seisoo yli kolmemetrinen kappale muuria.

Tekninen päällikkö Jukka Savolainen oli ovitehtaalla töissä neljännesvuosisata sitten, kun muurinpala päätyi Kuopioon.

– Silloinen toimitusjohtaja Paavo Lampinen oli Berliinissä vuonna 1989, kun tämä tapahtui. Hän oli Saksan kunniakonsuli ja sai tilaisuuden hankkia palan muuria. Se symbolisoi hänelle vapauden koittamista, ovien aukeamista länteen, Savolainen kertoo.

Betoninen muurinkappale tuotiin Kuopioon laivarahdilla ja rekkakyydillä. Savolainen vitsailee muurinkappaleen olevan asennettu jalustalle siten, että sitä ei voi kaataa itään päin laisinkaan: ainoastaan länteen.

Toimitusjohtaja antoi vieraille muistoksi palan. Siinä tuli mukana todistus, että tämä on aitoa Berliinin muuria.

Jukka Savolainen

Muurinpala on noin 3,5 metriä korkea, 70–80 senttiä leveä ja parikymmentä senttiä paksu. Monumentissä olevat reiät kertovat muistoesineistä, joita tehtaalla vierailleille on aiemmin porattu muurista matkaan.

– Toimitusjohtaja antoi vieraille muistoksi palan. Siinä tuli mukana todistus, että tämä on aitoa Berliinin muuria.

Moni kuopiolainen ei tiedä, että kaupungista löytyy moinen kappale Euroopan kahtiajakautuneisuuden historiaa. Savolainen muistelee kuitenkin, että muurinpala on ollut ainakin kerran rastina kaupunkisuunnistustehtävässä.

Muurin murtumisen vuosipäivänä ei ole odotettavissa mitään erityistä tapahtumaan Jeld-Wenin pihalla, mutta Savolainen vakuuttaa monumentin kuvastavan edelleen samoja arvoja kuin silloinkin, kun se Kuopioon tuotiin.

– Symboli on ihan sama kuin silloinkin: se kuvastaa vapautta, hän sanoo.