Nenäpäivä keräsi taas hienon potin Etelä-Karjalassa – rahaa kertyi yli 7 000 euroa!

Tänä vuonna rahaa on perjantai-iltapäivään mennessä kertynyt 7 346 euroa! Summa karttuu vielä loppuviikon aikana. Lopullinen keräysmäärä tiedetään maanantaina.

Imatra
Oppilaat odottavat juhlasalissa nenäpäivän-shown alkamista Imatrankosken koululla.
Yle

Keräyssummaa kartutettiin tänä vuonna useamman päivän ajan ja keräys jatkuu vielä viikonloppuna.

Varaslähtö tapahtumaan otettiin Lappeenrannan Musiikkiopistolla tiistaina järjestetyssä oppilaskonsertissa. Se tuotti keräyslippaisiin 147 euroa!

Imatralla keräys alkoi puolestaan keskiviikkona, kun Imatrankosken K-supermarketissa järjestettiin iltapäivän kakkukahvit. Mukana järjestelyissä oli kaupan lisäksi Unicefin Imatran vapaaehtoiset sekä Imatran hengitysyhdistys. Ravintolakoulun oppilaat leipoivat ja koristelivat iltapäivän kahvihetkelle valtavan täytekakun. Rahaa lippaisiin kertyi 130**euroa.**

Vuoksenniskalla perjantaiaamupäivä kului soppakattilan, musisoinnin ja huutokaupan merkeissä. Huutokauppa tuotti Nenäpäivälle peräti 1 500 euroa! *Lipaskeräys Vuoksenniskalla toi noin *710 euroa.

Imatrankoskella meininki jatkui puolilta päivin. K-kaupalla jatkettiin lipaskeräystä leijonien ja Pelastakaa Lasten vapaaehtoisten voimin. Lipaskeräyksellä saatiin kasaan 420 euroa.

Saimaan ammattiopiston opiskelijoilla porisi rokkapata sekä Imatralla että Lappeenrannassa! Sampon soppakattilat tuottivat keräykseen muhkeat 1 085 euroa.

Oleksilla Lappeenrannassa järjestettiin myös lipaskeräys. Lipaskerääjinä oli Unicefin ja leijonien vapaaehtoisia. Olipa lipasta kilisyttelemässä myös kaupunginjohtaja Kimmo Jarva! Lippaisiin kertyi rahaa 80 euroa. Sama 80 euron summa saatiin lippaisiin myös Ylen Nenäpäiväbändin kierroksella.

Imatran Prismassa leijonien lipaskeräys tuotti noin 630 euroa. *Lappeenrannan Prismassa lippaisiin kertyi perjantai-iltapäivään mennessä *360 euroa.

Imatran kylpylän Entisten nuorten iltaan myytiin illalliskortteja etukäteen reilun *2 200 euron *edestä! Illan aikana discoon tulijoille on myynnissä edullisempia lippuja, joiden tuotto selviää myöhemmin. Samoin illan aikana saatu muu keräystuotto.

Keräykseen pääsee mukaan vielä sunnuntaina

Lappeenrannan palvelukoirayhdistys kartuttaa keräyspottia isänpäivänä! Agilityhallin pihalla järjestetään aamupäivällä kello 9.30 alkaen matchshow sekä koiraharrastajien uutuuslaji Mölli rallytoko-kilpailu. Lisäksi tapahtumassa on koiratarvikekirppis. Osallistumismaksut lahjoitetaan Nenäpäiväkeräykseen.

Sunnuntai-iltana voi lähteä Rusettitansseihin Vuoksenniskan työväentalolle. Soitosta vastaa Pekkaniskan Pojat ja menossa on mukana Saimaan seuratanssijat. Tansseissa voi rusettiluisteluiden tapaan etsiä itselleen oikeaa paria tanssilattialle.

Tapahtumia Etelä-Karjalassa olivat järjestämässä

  • Lappeenrannan Musiikkiopisto
  • Unicefin vapaaehtoiset, Imatra
  • Imatran hengitysyhdistys
  • Imatrankosken K-supermarket kauppias
  • Vuoksenniskan K-supermarket kauppias
  • Vuoksenniskan koulun 8- ja 9-musiikkiluokkien oppilaat
  • Imatran LC-klubit
  • Pelastakaa Lapset Imatra
  • Unicef Lappeenranta
  • LC Lappeenranta Rakuuna
  • Saimaan ammattiopisto SAMPO
  • Imatran kylpylä
  • Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys
  • Saimaan seuratanssijat