Nenäpäiväkeräys tuotti yli kolme miljoonaa euroa – Esko Valtaoja menetti partansa (video)

Tähtitieteilijä ajatti partansa pois etukäteislupauksensa mukaisesti, kun köyhien lasten auttamiseen tarkoitettujen keräysvarojen summa ylitti kolmen miljoonan rajan.

Kotimaa
Esko Valtaoja luopui parrastaan Nenäpäiväkeräyksen vuoksi.
Tallenne perjantaisesta Nenäpäivä-lähetyksestä.

Kahdeksatta kertaa perjantaina järjestetty Nenäpäivä on tuottanut 3 351 997 euron keräystulot. Kolmen miljoonan euron rajan ylittymisen myötä tähtitieteilijä Esko Valtaoja luopui suorassa televisiolähetyksessä parrastaan, jota hän oli kasvattanut vuosikymmenien ajan.

Myös viime vuonna kampanja keräsi yli kolme miljoonaa euroa. Nenäpäivän keräysvarat käytetään köyhissä oloissa eri puolilla maailmaa elävien lasten hyväksi.

Vuosittaisen keräystapahtuman järjestävän Nenäpäivä-säätiön toiminnassa ovat mukana Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Unicef, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus ja SASK.

Nenäpäiväkeräys (siirryt toiseen palveluun) jatkuu edelleen.