Kreikan velat jäävät lainoittajille

Kreikan velkojen jonkinlainen saneeraus siivottiin keväältä eurovaalien ja komission kokoamisen alta, mutta nyt velkavaltio on jälleen kokouspöydillä.

Ulkomaat
Kreikkalaisia ja saksalaisia eurokolikoita.
Kreikkalaisia ja saksalaisia eurokolikoita.Federico Gambarini / EPA

Euromaiden valtiovarainministerit aloittivat varovaisen keskustelun ikävästä aiheesta menneellä viikolla. Mitään radikaalia ei ole luvassa. Kreikalle tarjotaan ensihätään käyttämättä jäänyttä 11 miljardin euron limiittiä tarvittaessa, summa jäi yli pankkituesta.

Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen pitää koko Kreikka-ongelmaa poliittisena pelinä ja muutaman miljardin lisälainaa ongelman siirtämisenä.

– Kreikan velka on täysin kestämättömällä tasolla, 175 % bruttokansantuotteesta. Ei Kreikka koskaan sitä pysty takaisin maksamaan.

Poliittista peliä

EU:n, Kansainvälisen Valuuttarahaston IMF:n ja Euroopan keskuspankin EKP:n vaatimat säästö- ja sopeutustoimet ovat syöneet Kreikan bruttokansantuotteesta neljänneksen, työttömyys on 27 prosenttia ja valtion velka huimat 175 prosenttia, yli 300 miljardia euroa.

– Lainojen leikkaus tarkoittaisi, että katsotaan peiliin ja tunnustetaan totuus heti ja annetaan lainoista anteeksi puolet tai mitä tahansa heti. Se olisi meille poliittisesti tosi myrkkyä, koska se tarkoittaisi, että me jouduttaisiin kirjaamaan luottotappiot mm. Suomessa heti.

Todennäköisempi vaihtoehto, joka on ollut puheissa jo pitkään on pidentää laina-aikoja jonnekin 50–60 vuoteen ja alentaa korot nollaan. Tähän vaihtoehtoon uskoo Puttonen.

– Efektiivisesti se tarkoittaa sitä, että iso osa lainojen nykyarvosta annetaan anteeksi. Poliittisesti se olisi helppo päätös, koska lainojen nimellisarvot pysyvät samanarvoisina ja näyttävät, että voidaan jatkaa teeskentelyä, että me ollaan saamassa lainoja takaisin. Oikeasti niitä ei tulla saamaan takaisin.

Lainojen nykyarvosta häviää pitkälti yli puolet.

Puttonen ihmettelee sitä, miksi Kreikan talouslupauksiin on luotettu, kun siitä ei historiassa juuri ole näyttöä. Kreikka oli jo 30-luvulla vaikeuksissa talouden tasapainottamisessa ja lainojen takaisinmaksussa Kansainliiton jäsenvaltioille.

Kreikka voi kiristää

Suomen, Saksan tai minkään muunkaan euromaan nykyinen tai seuraava hallitus ei siis näkisi lainattujen eurojen palautuvan ja vielä vähemmän korkojen kera.

Tällä hetkellä Kreikka valmistautuu kevään vaaleihin ja oikeistolainen pääministeri haluaa irti IMF:n valvonnasta, jotta kansalaisille luvatut verohelpotukset voitaisiin toteuttaa. Se olisi ainoastaan mahdollista niin, että IMF ei enää olisi mukana lainoittamassa Kreikkaa. Euromaat, erityisesti Suomi, Saksa ja Hollanti taas vaativat, että IMF on mukana 11 miljardin euron luototuksessa. IMF taas ei halua olla mukana ilman ohjelmaa, jota Kreikka nimenomaan vastustaa.

Jonkinlainen poliittinen ratkaisu yritetään löytää ennen joulua. Kreikka on nyt jo velkaa 240 miljardia.

Neuvotteluissa Kreikka on niskan päällä siksi, että Euroopan keskuspankki lupasi pari vuotta sitten pääjohtaja Mario Draghin suulla tehdä kaikkensa euron turvaamiseksi. Markkinoiden korkoheilahtelut Kreikan valtionobligaatioiden suhteen eivät ole enää todellisia, sanoo rahoitusprofessori Vesa Puttonen.

– Tämä on neuvottelua. Jos me taas sanotaan, että mitään ette saa anteeksi kuin tiukimman päälle, niin Kreikalla on aina mahdollisuus sanoa, että ei me makseta sitten mitään. Se vaihtoehto heillä on. Ei valtiota kukaan voi pakottaa maksamaan velkojansa ja se taas johtaa siihen, että se päänsärky tulee meille. Mitäs me sitten tehdään, kun ei voidakaan jatkaa enää teeskentelyä, että meillä on saamapuolella 240 miljardia.

Yksityisiltä sijoittajilta leikattiin jo 75 prosenttia lainojen nimellisarvosta, 100 miljardia euroa, joten sieltä on melko turha odottaa enää talkooapua. Joten lasku lankeaisi mm. Suomelle.

– Kyllä Kreikan velkatarpeet ovat EU-maiden, EKP:n ja IMF:n rahoitettavana tästä eteenpäin.