Stubb lyttää Sipilän yrittäjärahastot – En ymmärrä, mistä rahat löydetään

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on visioinut yrittäjärahastoja.

politiikka
Päämininisteri Alexander Stubb Pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa 9. marraskuuta.
Päämininisteri Alexander Stubb Pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa 9. marraskuuta.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) perää muilta puolueilta malttia talouslupauksiin. Hän muistuttaa, että Suomen talous ei vieläkään ole palannut vuoden 2008 tasolle, ja valtion budjetti on pienentynyt kaksi vuotta peräkkäin.

– Minua pelottaa tyhjät lupaukset, joita kuulemme muilta puolueilta. Minä en valitettavasti voi luvata kuin uurastusta, hikeä ja ehkä muutaman kyyneleenkin. Valitettavasti tämä meno tulee jatkumaan. Se on myönnettävä. Meillä on oltava realistinen kuva taloudesta, Stubb sanoi Pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa sunnuntaina.

Stubb korosti, että puolueiden pitää rakentaa talouden nousua yhdessä.

Mikä on opposition ärsyttävin lupaus?

– Esimerkiksi tämäntyyppiset yrittäjärahastot, joista Juha Sipilä puhuu, kahden miljardin kokoisista. Kuulostavat erittäin hyviltä, mutta en oikein ymmärrä, kun valtion taloutta pitää tasapainottaa, että mistä sellaiset rahat löydetään.

Stubb arvelee, että kokoomuksen ja keskustan suurin talouspoliittinen ero on juuri tässä kysymyksessä.

– Minä en ole sitä mieltä, että valtion pitää olla se keskeinen talouden veturi tai kasvattaja. Tiettyjä toimia pitää voida tehdä. Uskon siihen, että valtio investoi vaikkapa koulutukseen, tutkimukseen, teknologiaan ja innovaatioon, Stubb huomautti.

Hänen mielestään valtion tehtävä ei ole kuitenkaan valita taloudessa "voittajia".

– Että rupeaisimme matalalla valtionkorolla rahoittamaan suomalaisia yrityksiä, en tässä taloustilanteessa pidä sitä kovinkaan järkevänä, Stubb sanoi Pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa.