1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Kostea lumi tuhoaa puutarhoja – jääpoltteen vaarakin on olemassa

Nopeasti ja pyrynä tullut lumi aiheuttaa puutarhojen kasveille isoja ongelmia Kainuussa. Sään lauhtuminen on lisännyt lumimassan painoa, ja osa puiden oksista on katkennut. Lisää tuhoja on luvassa, jos sään vaihtelut jatkuvat.

Kuva: Katja Oittinen / Yle

Isot lumimassat ja sään lämpeneminen ovat aiheuttaneet tuhoja puutarhoissa. Voimakkaat säänvaihtelut ovat lisänneet lumen painoa. Painava lumi on katkonut puiden oksia, ja pensaat ovat laonneet lumitaakan alle. Pensaiden tilanne on puita parempi, koska ne ovat joustavampia ja toipuvat raskaankin taakan alta.

– Puiden kohdalla oksat ovat saattaneet katketa, näin on käynyt muun muassa joillekin hortensioille ja syreeneille, kertoo opettaja Katja Moilanen Kainuun ammattiopiston Seppälän puutarhalta.

Pensaiden ja puiden tilannetta voi helpottaa ravistamalla lumet niiden päältä pois.

Nyt lauhalla kelillä lumi voi pudota pois itsestään, mutta lumeen taipuneita puiden latvoja ja pensaiden oksia voi käydä lapiolla vapauttamassa.

Katja Moilanen

– Nyt lauhalla kelillä lumi voi pudota pois itsestään, mutta lumeen taipuneita puiden latvoja ja pensaiden oksia voi käydä lapiolla vapauttamassa, neuvoo Katja Moilanen.

Lähipäivinä sää kylmenää, mikä voi aiheuttaa puutarhoissa lisää tuhoja, esimerkiksi jääpoltetta.

– Tällaisia jäätymistuhoja voi tulla esimerkiksi perennaryhmissä. Paljon on kiinni myös siitä kuinka monta kertaa ehtii olla lauhaa ja pakkasta. Kannattaa myös muistaa, että pihalle jääneistä ruukuista kannattaa lauhalla kelillä tyhjätä multa pois, näin vältytään materiaalivaurioilta. Ja jos ruukuissa on kasveja, niin ne kannattaa sijoittaa kellariin tai autotalliin, opastaa Moilanen.