1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Vasemmistoliiton Myllykoski: Uusi välikysymys vielä ennen joulua

Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) sanoo, että opposition pitää tehdä uusi välikysymys hallituksen kaatamiseksi vielä ennen joulua. Hallitus selvisi edellisestä välikysymyksestä perjantaina.

politiikka
Toimittaja Antti Laakso, kansanedustaja Anne Holmlund (kok.) ja kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) Yle Satakunnan nettistudiossa 10.11.2014.

Vasemmistoliitossa suunnitellaan uutta välikysymystä vielä tämän vuoden puolella. Puolue tarvitsee välikysymykseen muiden oppositiopuolueiden tukea.

Hallitus selvisi koko opposition yhteisestä välikysymyksestä viime viikolla niukoin luvuin. Vasemmistoliiton kansanedustajan Jari Myllykosken mukaan välikysymys pitää tehdä ennen vuodenvaihdetta, jos oppositio toivoo ennenaikaisia vaaleja.

– Kyllä kaikki eväät ovat siihen olemassa, että jos sote-ratkaisu tökkii eikä mene maaliin, aivan varmasti jotain tulee tapahtumaan, Myllykoski sanoo.

Yle Satakunnan nettistudiossa haastatellut Jari Myllykoski ja Anne Holmlund (kok.) väittelivät muun muassa verotuksesta, palkkojen tasosta ja yksityisistä palveluista julkisten rinnalla.

Lue seuraavaksi